Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2021.

Raskauden puoliväli ylitetty

Ja se on juhlan paikka. Olen juhlinut ensimmäisen puoliskon täyttymistä jo jonkin aikaa. Juhlakavereina ovat olleet puoliso ja meidän kaksi vatsassa kasvavaa kaverusta. Juhlimisen pääagendana on ollut raskauden jokahetkinen ihmetteleminen ja vatsamakuulle asettuminen liikkeitä kuulostelemaan. En muista koskaan eläneeni näin onnellista aikaa.  Raskaus-appissa oli tänä aamuna (21+2) ajatus siitä, että tällä hetkellä odottajasta saattaa tuntua siltä, kun ei unohtaisi tätä ajanjaksoa ensimmäisine potkuineen ikinä. Mutta silti paljon usein unohtuu lapsen syntymän myötä. Sovellus muistutti siitä, että on mukavaa, jos ehtii kirjoittaa ajatuksia ja koettua ylös. Lapsestakin voi olla myöhemmin mukava lukea tai kuunnella näitä muistoja. Siitä sain kipinän istua tänään alas ja kirjoittaa hieman, missä mennään.  Ihanat, hieman ristiriitaiset, mutta niin suloiset liikkeet! Niitä olen tuntenut tiiviimmin ja tunnistettavammin noin viikon verran. Suunnilleen viikolla 18 aloin tuntea joitain yksittäisi