Siirry pääsisältöön

Raskauden puoliväli ylitetty

Ja se on juhlan paikka. Olen juhlinut ensimmäisen puoliskon täyttymistä jo jonkin aikaa. Juhlakavereina ovat olleet puoliso ja meidän kaksi vatsassa kasvavaa kaverusta. Juhlimisen pääagendana on ollut raskauden jokahetkinen ihmetteleminen ja vatsamakuulle asettuminen liikkeitä kuulostelemaan. En muista koskaan eläneeni näin onnellista aikaa. 

Raskaus-appissa oli tänä aamuna (21+2) ajatus siitä, että tällä hetkellä odottajasta saattaa tuntua siltä, kun ei unohtaisi tätä ajanjaksoa ensimmäisine potkuineen ikinä. Mutta silti paljon usein unohtuu lapsen syntymän myötä. Sovellus muistutti siitä, että on mukavaa, jos ehtii kirjoittaa ajatuksia ja koettua ylös. Lapsestakin voi olla myöhemmin mukava lukea tai kuunnella näitä muistoja. Siitä sain kipinän istua tänään alas ja kirjoittaa hieman, missä mennään. 

Ihanat, hieman ristiriitaiset, mutta niin suloiset liikkeet! Niitä olen tuntenut tiiviimmin ja tunnistettavammin noin viikon verran. Suunnilleen viikolla 18 aloin tuntea joitain yksittäisiä, mutta niistä oli vielä mahdotonta sanoa, mitä ne olivat. Todennäköisesti toki vauvojen liikkeitä. Mutta nyt viikon ajan he ovat ilmoitelleet itsestään ihan joka päivä ja yhä useammin ja useammin. Ristiriitaisuudella meinaan sitä, että kyllähän niitä tuntemuksia tulee myös vahdattua jonkin verran. Huoli saattaa iskeä, jos huomaan menneen useamman tunnin ilman havaintoja heistä. Eilen kävi kyllä hyvin erikoinen juttu. Rojahdin illalla sohvalle makaamaan ja aivan yhtäkkiä toinen vauvoista heitti oikein kunnon kuperkeikan mahassa. Väitän, että sen olisi pystynyt näkemään vatsan läpi. Hetken kuluttua olin myös tuntevani vatsan läpi jonkun osan toisesta heistä. En tiedä, onko se vielä näillä viikoilla mahdollista.

Käytiin muuten ylimääräisessä mielenhuojennusultrassa 14.1., koska mielestäni muutenkin pieleen menneen neuvolalääkärireissun seurauksena 13.1. lääkäri kuuli kahteen yritykseen vain yhdet sydänäänet. Soitin seuraavana aamuna klinikallemme ja saimmekin ajan heti samalle illalle. Ajattelin, että mielen rauhoittuminen on kyllä koko sen summan arvoinen juttu. Tapasimme sinä iltana saman perinatologin, jolla olimme käyneet ihan raskauden alussa vahvistamassa geminiraskauden ja sen yksityiskohdat. Kerroimme lääkärille heti alkuun, ettemme välttämättä halua tietää sukupuolia ennen lasten syntymää, joten jos näet jotain, niin ethän sitten ota sitä esille. Kesken ultraa kuitenkin olin näkevinäni jonkun selkeän ulokkeen toisen vauvan jalkojen välissä, kun ruudulla olivat kuvattavina peppu ja reidet. Pidin tätä salaisuutta seuraavaan päivään, kunnes en voinut enää pitää sitä sisälläni.

- "Hei kuule, mun on nyt aivan pakko kertoa sulle yks juttu eiliseltä. Ku en mä vaan voi enää pitää tätä sisälläni. Mä taisin nähdä siinä eilisessä ultrassa pippelin!"

- "Noku tietsä ku mäki näin!"

Ja sitten me revettiin nauramaan ja oltiin ihan ihmeissämme, että kyllä, siellä on varmaan ainakin yksi poika. Rakenneultrassa 1.2.2021 - sopivasti kaksostenpäivän aattona - meille selvisi, että havaintomme oli ollut oikea ja vierellä oleili toinen poika. Veli saa veljen. Meille tulee kaksi poikaa. Uskomatonta, hassua, ihanaa! Meillä kun oli kummallakin niin voimakkaita tyttöfiiliksiä. Sukupuolia paljon tärkeämmät asiat eli ne rakenteet olivat kaikkineet kunnossa kummallakin. Kokoa toisella oli 300 g ja toisella 335 g. Ultraus sujui sutjakkaasti - mitä nyt ultraaja joutui välillä hätistelemään toista epeliä toisen tieltä, kun kummatkin pyrkivät vierekkäin samalla puolelle vatsaa. Säästyimme myös sen suuremmilta hiljaisilta hetkiltä. Ne voivat kuulemma pahimmillaan olla melko piinaavia.

Ai niin, nythän me emme edelleenkään voi olla varmoja lastemme identtisyydestä tai epäidenttisyydestä, koska he ovat samaa sukupuolta. Mikäli he syntyessään ja kasvaessaan näyttävät jokseenkin samanlaisilta, asia jää edelleen vain hyvien arvailujen varaan. Lopullisestihan vain DNA-testi voisi paljastaa asian oikean laidan. Ihmeellisiä ovat elämän tiet.

Lapsettomuustaival on opettanut sen, ettei lasten saaminen ikinä ole itsestäänselvyys. Eikä itselleni tulisi mieleenkään kysellä toisten perheenlisäystoiveista, jollen olisi aivan varma kysymyksen esittämisen sopivuudesta. Minulta on myös ihan suoraan kyselty, ovatko nämä meidän kaksoset saaneet alkunsa hedelmöityshoidoilla. Uskomatonta uteliaisuuden aikaansaamaa moukkamaisuutta. Tämä tapahtui vieläpä työpaikalla. No, mehän emme edelleenkään oikein tiedä, miten toinen lapsistamme on saanut alkunsa. Kenties tähdet vain olivat oikeassa asennossa. Ihanaa tämä on joka tapauksessa. Me saamme kaksoset! 💗💗

Kommentit

  1. Mahtavaa ja ihanaa kaikin puolin! Kaksi veljestä <3 <3, onnea heistä. Rakenneultran jälkeen ei ole enää niin paljoa jännitettävää, sitä täälläkin jo innolla odotetaan (vielä 4 viikkoa siihen). Askel askeleelta, mutta toivottavasti tästä kaikesta myös vähän nauttien. Onpa tosi kummallista että joku on vaivautunut kyselemään tuollaista, ja työpaikalla, jossa nyt ei varmaan mitään bestiksiä olla muutenkaan, eli menee kyllä ihan yli normaalin tuttavuuden tason tuollaiset utelut. Mutta näissä olotiloissa ei tuollaiset toivottavasti paljoa paina, kun uusi elämä pyörii masussa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piinapäivät ennen testipäivää

Päätinkin pitää piinapäiväkirjaa. Melkoista tajunnanvirtaa tällä kertaa. pp1: Havahdun heti päivän alettua apeuteen. En tunne kehossani mitään erikoista normaaliin olotilaan verrattuna. Olen aivan varma, ettei tästä tälläkään kerralla tullut mitään. Aamulla oli vähän flunssainen olo, mutta kun sekään ei poikkea tavallisesta. Ärsyttävää, kun olen jostain keksinyt, että oireiden tulisi alkaa välittömästi alkionsiirron jälkeen. Ärsyttävää, kun niin monet puhuvat siitä tunteesta. Että sen vain kuulemma tietää, kun on onnistunut, vaikkei oireita olisikaan. Väitän, että senkin voi tuntea, kun ei ole. Tulee pitkät piinapäivät. Toisaalta viime kierrossa tein surutyön jo ennen testipäivää, koska silloinkin valitettavasti olin varma epäonnistumisestani. Se taas helpotti testipäivää ja yksi viiva ei kirpaissutkaan. Toivottavasti tällä kertaa saan testipäivänä nauraa sisäiselle pessimistilleni/realistilleni oikein kunnolla. Nukuin kyllä kahden tunnin päiväunet ja olen sen jälkeen ollut melkoises

Viimeisen alkion siirto

Päätimme epäonnistuneen kolmannen alkionsiirron jälkeen lähteä yrittämään viimeistä mahdollisuuttamme heti. Julkisella suositellaan kuulemma välikiertoa lääkkeellisen kierron jälkeen, mutta yksityisellä tällaista käytäntöä ei ole. Kuukautiseni alkoivat keskiviikkona 16.9. En edes tehnyt raskaustestiä, koska tilanne oli niin tuttu. Niin nähty. Tiputteluvuoto alkoi normaaliin tapaan Terolutien läpi jo maanantaina. Ultra-aika varattiin torstaille 24.9. Matkalla klinikalle, kirjoitin viestin torstain naisten ryhmän ystävilleni: "Mä oon matkalla klinikalle. Totaalinen kisaväsymys sen suhteen. Päätä kivistää (mun pää ei oo kipee tyyliin ikinä) ja sydän muljuilee kurkussa asti. Viimeinen mahdollisuutemme pakastimessa ennen uutta ivf-hoitoa. Huoli puuhailee tuulenpesiä rintaan - metafora, joka on ollut mulle aina lohdullinen." Sain "supertsemppi-halituksia" ja tukea sydämien kera. Toiveikkaat, he ovat minulle niin tärkeitä! Lisäksi kirjoitin, että tänään illalla pitäisi o

Pakastetun alkion siirto

Niin vain koitti uusi alkionsiirtopäivä. Sekä kuun että kierron 16. päivänä kohtuuni siirrettiin BB-luokan blastokysti. Biologit luokittelevat - jostain syystä - alkioita luokkiin asteikolla A-D. Luokista ei vain yleensä haluta puhua asiakkaille, koska ne aiheuttavat turhaa spekulaatiota ja painetta. Raskaus voi kuulemma hyvin alkaa niin A- kuin D-luokan alkiosta. Ja kuulemma sellaisia alkioita ei edes pakasteta, joihin ei uskota. Heti saavuttuani toimenpidehuoneeseen sain kuulla hyviä uutisia: Kaksi morulavaiheeseen jäänyttä alkiota olivat jatkaneet kasvuaan. Toinen niistä siis pakastettiin uudestaan ja toinen siirrettiin kohtuuni etsimään itselleen oikeaa kohtaa aloittaa kasvunsa ihan oikeaksi ihmiseksi. Valmiiksi pakkasessa oli yksi blastokysti. Nyt meillä on siis pakkasessa yhteensä vielä kaksi kaunista blastokystiä. Jouduin menemään siirtoon yksin, koska koronavirustilanteen vuoksi klinikoille ei saa tulla tukijoukkojen kanssa. Itselläni oli kuitenkin onnekkaasti tuttuja matkass