Uuden kuun kiertolainen

Jouluna pääsimme kertomaan ilouutiset läheisillemme. Tiesin jo etukäteen hetkestä tulevan hyvin koskettavan. Olin lueskellut korttiin valitsemaamme runoa pitkin syksyä, erityisesti nt-ultrasta asti. Runo on joka kerta saanut minut kyyneliin. Sisältö koskettaa niin kovasti. Ja ehkä tässä kohtaa voidaan todeta myös raskaushormonien osallisuus herkistymiseen. Toki aitoja tunteita kaikki. Jouluaaton vietimme minun perheeni luona. Meitä oli koolla, koronarajoituksia uhmaten, 13 (+2) henkilöä. Näistä kolme (+2) oli lapsia. Saunaolut oli alkoholiton ja joulupöydässä jännitin, sattuuko joku huomaamaan minun suurena kalan ystävänä täyttäväni lautasen kaikella muulla paitsi kalalla. Siinä ruokaa ottaessa taisin ääneen sanoa puolisolleni taitavani aloittaa näistä lämpimistä. Aivan kuin kaikki tosiaankin olisivat olleet kiinnostuneita syömisistäni. Ihmismieli on hassu ja ihminen itsekeskeinen... :D Lautanen oli lopulta niin täynnä, että olisi kyllä pitänyt ihan erikseen tulla tarkastelemaan nähdäk...

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen, ...