Siirry pääsisältöön

Joululahja läheisille

Jouluna pääsimme kertomaan ilouutiset läheisillemme. Tiesin jo etukäteen hetkestä tulevan hyvin koskettavan. Olin lueskellut korttiin valitsemaamme runoa pitkin syksyä, erityisesti nt-ultrasta asti. Runo on joka kerta saanut minut kyyneliin. Sisältö koskettaa niin kovasti. Ja ehkä tässä kohtaa voidaan todeta myös raskaushormonien osallisuus herkistymiseen. Toki aitoja tunteita kaikki.

Jouluaaton vietimme minun perheeni luona. Meitä oli koolla, koronarajoituksia uhmaten, 13 (+2) henkilöä. Näistä kolme (+2) oli lapsia. Saunaolut oli alkoholiton ja joulupöydässä jännitin, sattuuko joku huomaamaan minun suurena kalan ystävänä täyttäväni lautasen kaikella muulla paitsi kalalla. Siinä ruokaa ottaessa taisin ääneen sanoa puolisolleni taitavani aloittaa näistä lämpimistä. Aivan kuin kaikki tosiaankin olisivat olleet kiinnostuneita syömisistäni. Ihmismieli on hassu ja ihminen itsekeskeinen... :D Lautanen oli lopulta niin täynnä, että olisi kyllä pitänyt ihan erikseen tulla tarkastelemaan nähdäkseen, oliko siellä graavilohta vai ei.

Aterian jälkeen lapsille jaettiin lahjat. Aikuiset päättivät yksissä tuumin odottaa omaa lahjanavaushetkeään illemmalle lasten jo mentyä nukkumaan. Nukutusrumbasta tuli lopulta toooosi pitkä. Siinä odoteltiin olkkarissa ihmisiä saapuvaksi kammareistaan. Ylhäällä oli nukuttaja jo kuulemma nukahtanut lapsen kanssa, toisessa huoneessa 5-vuotias ei millään saanut unta, muttei halunnut jäädä yksinkään (lopulta hän yritti nukahtamista klo 21-00 ja tuli sitten hetkeksi aikuisten seuraan olohuoneeseen. Olisipa näin toimittu jo aikaiseimmin).

Vihdoin olimme kaikki aikuiset koolla. Osa lahjoista oli jo avattuina. Kuiskasin puolisolleni, että nyt vaan sopivan tilaisuuden tullen tyrkkäät sen kuoren vanhempieni käteen, jotta tilaisuus ei mene ohi. Niin hän toimi. Isäni alkoi avata kuorta ja lukea runoa ääneen. Alku sujui piinaavan hitaasti, olkkarissa taisi olla hämärää. Äitini otti ohjat käsiin.

"Joku vauva saa alkunsa tulen ensimmäisestä kipinästä.
Toisen tuo mukanaan kaukainen tuuli.
Jotkut saavat alkunsa vain tähtien ollessa oikeassa asennossa.
Toiset saapuvat lahjana haikaran tuomana.
Lasihelmestäkin voi vauva putkahtaa.
Jotkut vielä pakkaskiteessä odottaa.
Kaikki samanlaisia, rakkaita, juuri oikeanlaisia.

Lokakuusta asti olemme kantaneet sydänalla suurta salaisuutta. Tai oikeastaan kahta.
Ensi vuonna kevään kääntyessä kesään meistä tulee äiti ja isä.
"

Kaikki itkimme. Siskoni kuvaili olevansa niin loputtoman onnellinen puolestamme. Ja sen kyllä näki. Loppuilta sujuikin sitten kuulumisia udellessa ja raskausjutuista kysellessä. Itselleni olisi vähempikin riittänyt. Tuntui tosi hassulta ollakin yhtäkkiä se perheen odottaja. Illalla paljussa sanoinkin toiselle siskolleni olevani ikuisesti lapsettomien puolella. Enkä halua kadottaa aikuisen minän identiteettiäni äitiyteen. Haluan olla minä ja tehdä, ajatella ja olla kuin aikuinen. En ainoastaan äiti. Haluan osata keskustella jatkossakin myös muista asioista kuin odotuksesta, äitiydestä, lapsista. Katsotaan, miten asia lopulta onnistuu. Ymmärrän kyllä sen, että kaiken mennessä hyvin edessä on valtava elämänmuutos.

Seuraavana päivänä pääsimme kertomaan samat uutiset puolisoni perheelle. Paikalla olivat hänen vanhempansa ja mummo. Äiti alkoi lukea korttia ja purskahtikin heti itkuun. Isä kuvaili myöhemmin luulleen hänen saaneensa lahjaksi viikon jalkahoitoloman kylpylästä.. :D Mummua taas alkoi itkettää, vaikkei hän yhtään tiennyt, mistä oli kyse. Lopulta äiti sai luetuksi kortin. Itkimme yhdessä. Hetki oli hyvin liikuttava. Aivan kuten olin arvellutkin. Myöhemmin otimme vielä videopuhelun puolisoni veljille perheineen. Heidän vastaanottonsa oli ilahtunut ja hämmentynyt. "Ei herranjumala", oli yhden veljen hieman huvittunut reaktio kaksosuutiseen. 

Helpottavinta on se, että nyt ei tarvitse enää salailla mitään. Ei kasvavaa vatsaa, hetkeksi hiipinyttä tukalaa oloa eikä erityisesti sitä kaikkea ihanaa ja onnellista, mikä tähän odotukseen liittyy. On tämä niin ihmeellistä kaiken sen yrityksen ja odotuksen, pettymysten, surun, epävarmuuden, kateuden ja muiden katalien tunteiden jälkeen. Nyt vaan toivon, toivon enemmän kuin mitään muuta, että kaikki päättyy hyvin! 💗 Meillä on lääkäriaika noin kahden viikon kuluttua ke 13.1., jolloin pääsemme kuulemaan pientemme sydänäänet. Sitä ennen on vain luotettava kaiken olevan hyvin. Ehkäpä tämä kasvava vatsa on konkreettisin merkki tällä hetkellä siitä, että kyllä siellä jotain kasvua tapahtuu. Ensimmäisiä liikkeitä odotan kovasti. Jospa pääsisin nauttimaan niistä pian.

Onnellista, ihmeellistä, ihanien seikkailujen täyttämää uutta vuotta 2021 kaikille!



Kommentit

  1. Onnellista tätä vuotta! Miten ihmeellisen kaunis runo, se piti ottaa itsellekin talteen, kuvaa jotenkin niin hyvin sitä, että lopulta ei ole merkitystä miten lapsi on saanut alkunsa. Olen itsekin päättänyt, että ei ole tarvetta salailla asiaa läheisiltä. Allekirjoitan myös täysin tuon, että oma itsensä pitää säilyttää myös vanhempana, olkoonkin että vanhemmuus tuli paljon myöhemmin kun olin toivonut. Ja lapsettoman näkökulmaa en takuulla unohda minäkään ikinä...

    VastaaPoista
  2. Runo on kyllä liikuttanut monet kerrat vielä joulun jälkeenkin. <3 Mä ajattelin "salata" asian alkuun tutuilta, työkavereilta ja varmaan tietyiltä sukulaisilta. Haluan ensin vähän aistia ilmaa, että mitenköhän kukin näkee nämä lapsentekoasiat. Yksi tuttu oli esimerkiksi kommentoinut juuri keskenmenon kokeneelle ja siitä kertoneelle, että "yleensähän keskenmenon jälkeen tulee nopeasti uudestaan raskaaksi". Kaverini oli vastannut siihen, että no tätä ensimmäistäkin yritettiin lähes pari vuotta. Toksinen positiivisuus on näissä kovin herkissä asioissa pahin suhtautumistapa, tietysti täydellisen ymmärtämättömyyden ja epäempaattisuuden jälkeen. Toivottavasti sinne muuten kuuluu hyvää! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Helmikuisen aamun valjetessa...

...syntyvät ensimmäiset julkaistavat ajatukset näille sivuille. Eivät ne ajatukset ihan uusia toki ole. Perheen perustaminen ja vauvahaave ovat olleet pienessä kahden yksikön perheessämme ajankohtaisia puheenaiheita viime vuoden lopulta asti. On hyvä aloittaa kirjoittaminen tänään, koska eilisen kirjoitus olisi voinut olla sävyltään täysin toisenlainen: innostuneisuuden, toiveikkuuden, ahdistuksen ja epätietoisuuden tahraama sekasotku. Palataan ajassa eiliseen aamuun. Loma. Mikä ihana syy panna koti ja keho kuntoon. Lomat ovat aina olleet minulle itseni ja ympäristöni huoltamisen aikaa. Koska lomiahan riittää, niiden aikana ehtii tehdä paljon muitakin juttuja, jotta ei ihan tylsäksi tarvitse heittäytyä. Kesälomalla varaan itselleni alkuun aina hammaslääkärin. Tällä kertaa talvilomalla oli vuorossa gynekologi. Toiveissa perustarkastus ja ennen kaikkea keskustelu toiveesta tulla raskaaksi. Odotusaulassa jännitti. Yritin keskittää ajatukseni palmuvehkoja ihaillessani siihen, mitä kaik

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen,