Siirry pääsisältöön

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta.

Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen, että ehkäpä kaikki ei olekaan hyvin. Jostain syystä en pelännyt keskeytynyttä keskenmenoa, vaan sitä, että pienet eivät olisikaan kasvaneet odotetusti. Tai että heiltä löytyisi hyvin laiskat sykkeet.

Jännitin tulevaa siis pitkään ja huolellisesti. Kun maanantai 7. joulukuuta koitti, huomasin jännityksen ja odotuksen kihelmöivän kehossa niin, että sen ihan tunsi. Lähdin hieman ennen töiden virallista loppua kohti keskustaa, tarkemmin määriteltynä Bulevardia. Onneksi sain puolisoni mukaan matkalle. Hän ei omien sanojensa mukaan halua jäädä paitsi mistään näistä virstanpylväistä. Aika liikuttavaa. Matkalla ultraan, kuin tyhjästä, minut valtasi yhtäkkiä rauhallinen ja lämmin tunne, joka kertoi kaiken olevan hyvin. 

Pääsimme perille sikiöseulontayksikköön. Tilat olivat harmoniset. Kutsuttiinpa meidät vielä ihan ajallaan sisäänkin. Vatsa paljaana kävin selinmakuulle ultrattavaksi. Hyvin pian matkalla minut vallannut rauhaa tuova tunne osoittautuikin oikeaksi intuitioksi. Kummankin sikiön sydän sykki. Ensimmäistä ultratessaan kätilö totesi "siellä olevan melkoisen kaunis yksilö". Pian hän ehti kuvata kummankin olevan kuin suoraan oppikirjoista. Tämähän toki tarkoitti sitä, että kaikki oli kuten piti, raajat paikoillaan, leuka irti rinnasta ja niin edelleen. Kehut saivat kuitenkin vanhemman terveen ylpeyden tuntumaan sydämessä. Oli se ihana tunne! Niskaturvotusta oli kumpaisellakin yhden millin verran (1,11 mm ja 1,06 mm), joten sen suhteen kaiken tulkittiin olevan kunnossa. Verikokeissahan olin käynyt täysin turhaan, koska monikkoraskauksissa, niillä ei ole mitään virkaa. Arvoja kun ei voi vertailla sovittuihin viitearvoihin.

Sen päivän leijuimme jälleen pilvissä. Nyt voisimme aloittaa suuren jouluyllätyksemme suunnittelun: miten ja missä kohtaa haluaisimme kertoa tästä koko perhettä koskettavasta uutisesta kertoa läheisillemme. Kävimme kakkuteekupposilla Kakkugalleriassa ja korttikaupoilla ennen suuntaamista kotiin. Raskaus alkoi siitä päivästä asti tuntua jotenkin todemmalta. Olinhan päättänyt, että jos 7.12. saamme hyviä uutisia, aion valita epäilysten sijaan luottamuksen kaiken sujumisesta hyvin. Vatsakin alkaa olla jo pysyvästi näkyvillä, vaikka vielä sen saan peittoon löysähköillä vaatteilla. Onneksi rakastan mekkoja, tunikoita ja muita hyvin liehuvia rihmankiertämiä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piinapäivät ennen testipäivää

Päätinkin pitää piinapäiväkirjaa. Melkoista tajunnanvirtaa tällä kertaa. pp1: Havahdun heti päivän alettua apeuteen. En tunne kehossani mitään erikoista normaaliin olotilaan verrattuna. Olen aivan varma, ettei tästä tälläkään kerralla tullut mitään. Aamulla oli vähän flunssainen olo, mutta kun sekään ei poikkea tavallisesta. Ärsyttävää, kun olen jostain keksinyt, että oireiden tulisi alkaa välittömästi alkionsiirron jälkeen. Ärsyttävää, kun niin monet puhuvat siitä tunteesta. Että sen vain kuulemma tietää, kun on onnistunut, vaikkei oireita olisikaan. Väitän, että senkin voi tuntea, kun ei ole. Tulee pitkät piinapäivät. Toisaalta viime kierrossa tein surutyön jo ennen testipäivää, koska silloinkin valitettavasti olin varma epäonnistumisestani. Se taas helpotti testipäivää ja yksi viiva ei kirpaissutkaan. Toivottavasti tällä kertaa saan testipäivänä nauraa sisäiselle pessimistilleni/realistilleni oikein kunnolla. Nukuin kyllä kahden tunnin päiväunet ja olen sen jälkeen ollut melkoises

Pakastetun alkion siirto

Niin vain koitti uusi alkionsiirtopäivä. Sekä kuun että kierron 16. päivänä kohtuuni siirrettiin BB-luokan blastokysti. Biologit luokittelevat - jostain syystä - alkioita luokkiin asteikolla A-D. Luokista ei vain yleensä haluta puhua asiakkaille, koska ne aiheuttavat turhaa spekulaatiota ja painetta. Raskaus voi kuulemma hyvin alkaa niin A- kuin D-luokan alkiosta. Ja kuulemma sellaisia alkioita ei edes pakasteta, joihin ei uskota. Heti saavuttuani toimenpidehuoneeseen sain kuulla hyviä uutisia: Kaksi morulavaiheeseen jäänyttä alkiota olivat jatkaneet kasvuaan. Toinen niistä siis pakastettiin uudestaan ja toinen siirrettiin kohtuuni etsimään itselleen oikeaa kohtaa aloittaa kasvunsa ihan oikeaksi ihmiseksi. Valmiiksi pakkasessa oli yksi blastokysti. Nyt meillä on siis pakkasessa yhteensä vielä kaksi kaunista blastokystiä. Jouduin menemään siirtoon yksin, koska koronavirustilanteen vuoksi klinikoille ei saa tulla tukijoukkojen kanssa. Itselläni oli kuitenkin onnekkaasti tuttuja matkass

Yllätyksellinen käänne varhaisultrassa

Sydän hakkasi rinnassa ja hengittäminenkin tuntui hieman raskaalta, kun odottelimme pääsyä lääkärimme ultrattavaksi. Alkuun kyseltiin vointeja, joista kerroin yksityiskohtia säästelemättä. Aika pian pääsin jo riisumaan housujani, siirryimme kohti ultraustuolia. Hyvin pian hahmotin ruudulta, mitä sisältäni löytyi. Ilmeisesti sitä on tullut aika taitavaksi erottamaan follikkelit ja muut kaiken sen mustaharmaan massan seasta. Yksityisellä on vieläpä se etu, että näkee itse kaiken, mitä lääkäri ultraa (en kyllä tiedä, miten tämä toimii julkisella). Joka tapauksessa, aivan kuin olisin jokusen sekunnin katsellut ruutua, että mitähän ihmettä?!  Pian lääkärimme jo sanoi, että täällä sykkii sydän. Se ruudulla vilkkuva valkoinen täplä oli kovin liikuttava näky. Hetkinen, täällähän sykkii myös toinen sydän. Alkioita on kaksi. Epäusko. Naurua. Joko alkio on jakautunut siirron jälkeen kahtia. Tai sitten olemme harrastaneet seksiä PAS-kierrossa otolliseen aikaan niin, että ovulaation induktion seura