Mitä onnistunut raskaaksi tuleminen vaatii?
1) riittävän säännöllisen kuukautiskierron ja ovuloivan naisen kehon
2) ainakin yhden aukinaisen munajohtimen
3) miehen riittävän siittiötuotannon
4) onnistuneen yhdynnän ja
5) raskauden mahdollistavan kohdun.
Meidän perheestämme löytyvät ne kaikki (ellei sitten joskus toisin todisteta, viime kirjoituksessa mainitsemani negatiivinen ovulaatiotesti kauhistutti ajattelemaan sitäkin vaihtoehtoa). Vaikka kaikki nämä edellytykset raskautumiselle olisi ja ikää ihmisellä kolmisenkymmentä vuotta, on jokakuinen todennäköisyys tulla raskaaksi ~ 20 prosenttia. En olisi ikinä uskonut todennäköisyyden olevan noin pieni. En, ennen kuin lähdimme tekemään tätä matkaa. Monia matkaoppaita lukeneena tietoa on ehtinyt tarttua pääkoppaan. Halusin sitä tai en. Loputtoman utelias luonteeni ei anna armoa.
Yllä luettelemieni ehtojen valossa kolmikymppisistä pariskunnista 80 prosenttia raskautuvat ensimmäisen vuoden aikana. Kahden vuoden aikana heistä 90:tä prosenttia on onnistanut. Meillä yrityskertoja on takana kolme ja neljännen tuloksia odotellaan. Eikö siis voisi ajatella, että jokaisella uudella kierrolla todennäköisyys kasvaa, koska yrityskertoja on aina yksi lisää? Haaa, näppärää ja lohdullista!
Ja sitten jos miettii, ketkä kaikki omassa lähipiirissä ovat äitejä ja isiä. Heitähän on paljon! Raskaaksi tulemisen hankaluudesta en sitten tiedä. Se on harmillisen vaiettu puheenaihe. Raskausuutisista kuulee usein vasta sitten, kun se kuuluisa "ensimmäisen kolmannes" on takana päin. Ei ole korrektia kysyä, kauanko yrititte. Mutta se keskustelu olisi tärkeää. Tabut olisi tärkeää aukoa! Toki kyseessä on myös niin privaatti asia, että se on ymmärrettävää pitää itsellä. Itse esimerkiksi hieman kammoksun Youtubeen vloggaavia pariskuntia tai yksilöitä, jotka kertovat hyvin avoimesti omista lapsentekovaiheistaan. Miksi kammoksun, sitäkin on syytä vielä pohtia.
Hyvä ystäväni kuunteli pohdintaani siitä, että mitä jos meidät mieheni kanssa on tuomittu lapsettomuuteen. Hän muistutti meidän olevan tien alussa ja pyysi katsomaan ympärilleni. Ihmisiä on tällä pallolla vaikka kuinka paljon. He ovat kaikki onnistuneen raskauden tuotoksia. Miksei siis meitäkin onnistaisi.
Meillä on muuten olohuoneessa iso ikkuna, josta on kiva seurailla aamukahvin lomassa pihalla leikkivien lasten touhuja. Eilenkin näin ikkunasta perheen, jossa oli kaksi pientä toppapukuista ja äidillä maha pystyssä. Kaikkien aikojen lempparini on kuitenkin näky tammikuulta: pieni lapsi tupsullinen karvalakki päässään, lunta kasan päällä syömässä. Tiedättehän sellaisen vanhan ajan karvalakin, josta roikkuu pitkä karvainen häntä. Onneksi on noita muita pieniä, ennen kuin oma syliimme saadaan. Rauhassa vain eteenpäin, kohti seuraavaa päivää ja lopulta koko kuun kiertoa.
Ai niin, kävimme eilen katsomassa Q-teatterin, Saara Turusen ohjaaman Medusan huoneen. Näytelmä kertoi miesten ja naisten välisistä valtasuhteista. Siinä ei ollut selkeää tarinan kaarta, vaan erillisiä kuvia, joissa toistuivat toki tietyt johdonmukaisuudet. Näytelmä oli hieno: herätti ajatuksia, keskustelua ja antoi toivoa! Toivoa siksi, että nämäkin vaietut asiat toivottavasti nousevat keskusteluun. Ja miten tämä sitten liittyy tähän, on tosi tärkeää tehdä kaikenlaista inspiroivaa ja sytyttävää ulkona vauvahaavekuplasta. Ruokkia omia intohimoja. Hulluksihan sitä siellä muuten tulisi. Elämän pitää olla tarpeeksi täyttä ihan tällaisenaankin. Ja sitä se meillä on.
1) riittävän säännöllisen kuukautiskierron ja ovuloivan naisen kehon
2) ainakin yhden aukinaisen munajohtimen
3) miehen riittävän siittiötuotannon
4) onnistuneen yhdynnän ja
5) raskauden mahdollistavan kohdun.
Meidän perheestämme löytyvät ne kaikki (ellei sitten joskus toisin todisteta, viime kirjoituksessa mainitsemani negatiivinen ovulaatiotesti kauhistutti ajattelemaan sitäkin vaihtoehtoa). Vaikka kaikki nämä edellytykset raskautumiselle olisi ja ikää ihmisellä kolmisenkymmentä vuotta, on jokakuinen todennäköisyys tulla raskaaksi ~ 20 prosenttia. En olisi ikinä uskonut todennäköisyyden olevan noin pieni. En, ennen kuin lähdimme tekemään tätä matkaa. Monia matkaoppaita lukeneena tietoa on ehtinyt tarttua pääkoppaan. Halusin sitä tai en. Loputtoman utelias luonteeni ei anna armoa.
Yllä luettelemieni ehtojen valossa kolmikymppisistä pariskunnista 80 prosenttia raskautuvat ensimmäisen vuoden aikana. Kahden vuoden aikana heistä 90:tä prosenttia on onnistanut. Meillä yrityskertoja on takana kolme ja neljännen tuloksia odotellaan. Eikö siis voisi ajatella, että jokaisella uudella kierrolla todennäköisyys kasvaa, koska yrityskertoja on aina yksi lisää? Haaa, näppärää ja lohdullista!
Ja sitten jos miettii, ketkä kaikki omassa lähipiirissä ovat äitejä ja isiä. Heitähän on paljon! Raskaaksi tulemisen hankaluudesta en sitten tiedä. Se on harmillisen vaiettu puheenaihe. Raskausuutisista kuulee usein vasta sitten, kun se kuuluisa "ensimmäisen kolmannes" on takana päin. Ei ole korrektia kysyä, kauanko yrititte. Mutta se keskustelu olisi tärkeää. Tabut olisi tärkeää aukoa! Toki kyseessä on myös niin privaatti asia, että se on ymmärrettävää pitää itsellä. Itse esimerkiksi hieman kammoksun Youtubeen vloggaavia pariskuntia tai yksilöitä, jotka kertovat hyvin avoimesti omista lapsentekovaiheistaan. Miksi kammoksun, sitäkin on syytä vielä pohtia.
Hyvä ystäväni kuunteli pohdintaani siitä, että mitä jos meidät mieheni kanssa on tuomittu lapsettomuuteen. Hän muistutti meidän olevan tien alussa ja pyysi katsomaan ympärilleni. Ihmisiä on tällä pallolla vaikka kuinka paljon. He ovat kaikki onnistuneen raskauden tuotoksia. Miksei siis meitäkin onnistaisi.
Meillä on muuten olohuoneessa iso ikkuna, josta on kiva seurailla aamukahvin lomassa pihalla leikkivien lasten touhuja. Eilenkin näin ikkunasta perheen, jossa oli kaksi pientä toppapukuista ja äidillä maha pystyssä. Kaikkien aikojen lempparini on kuitenkin näky tammikuulta: pieni lapsi tupsullinen karvalakki päässään, lunta kasan päällä syömässä. Tiedättehän sellaisen vanhan ajan karvalakin, josta roikkuu pitkä karvainen häntä. Onneksi on noita muita pieniä, ennen kuin oma syliimme saadaan. Rauhassa vain eteenpäin, kohti seuraavaa päivää ja lopulta koko kuun kiertoa.
Ai niin, kävimme eilen katsomassa Q-teatterin, Saara Turusen ohjaaman Medusan huoneen. Näytelmä kertoi miesten ja naisten välisistä valtasuhteista. Siinä ei ollut selkeää tarinan kaarta, vaan erillisiä kuvia, joissa toistuivat toki tietyt johdonmukaisuudet. Näytelmä oli hieno: herätti ajatuksia, keskustelua ja antoi toivoa! Toivoa siksi, että nämäkin vaietut asiat toivottavasti nousevat keskusteluun. Ja miten tämä sitten liittyy tähän, on tosi tärkeää tehdä kaikenlaista inspiroivaa ja sytyttävää ulkona vauvahaavekuplasta. Ruokkia omia intohimoja. Hulluksihan sitä siellä muuten tulisi. Elämän pitää olla tarpeeksi täyttä ihan tällaisenaankin. Ja sitä se meillä on.
Kommentit
Lähetä kommentti
Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️