Siirry pääsisältöön

Piinan päivät

Vielä ei ole edes pääsiainen ja silti täällä vietetään piinaviikkoa. Kovin hiljainenkin se on ollut, koska parantelen ja odottelen kadonnutta ääntä tulevaksi takaisin.

Tällä hetkellä mennään arviolta päivässä dpo13 (dpo = days past ovulation). Koska kiertoni pituus on 28-32 päivää, kuukautisten pitäisi alkaa jonain päivänä aikavälillä sunnuntai-keskiviikko. Nyt eletään torstaita. Kuukautisia en tietenkään odota, mutta jostain syystä minulla vain on tunne, että sieltä ne taas alkavat. Eniten ärsyttää tieto siitä, että nainen kuulemma vain usein tietää, että nyt tärppäsi. No, itse en kyllä nyt yhtään tunne niin.

Outoja oireita kuitenkin on ilmoilla. Yksi on erikoiset vuodot emättimestä. Muutama päivä sitten minulta tuli omistuista, kermaista paksua limaa emättimestä. Tänään sitten tunsin heti herätessäni olevani märkä. No, mitään vetistä aavistusta ihmeempää sieltä ei tullut, mutta nyt sitten pyyhkäisin limaista ja ruskeaa vuotoa vessapaperiin. Sellaista tulee toki joskus (usein tai aina, ns. tuhrua) ennen kuukautisia, mutta miksi jo nyt? Toisaalta tutustun kehoni naisellisiin toimintoihin kunnolla vasta nyt, joten ehkä tällaisia oireita on normaalistikin osana omaa kiertoani. Muita oireita on mielestäni tavallista kukoistavampi kasvojen iho. Finnit. On otsassa, poskessa, leuassa ja nenänpielessä. Muuten tunnen itseni kyllä täysin normaaliksi.

Eniten on mielessä pyörinyt huoli oman hormonitoiminnan puutteista. Olen tällä hetkellä ihan varma, että joko LH-hormoni tai keltarauhashormoni ei toimi odotetusti. Kansankielellä, joko en ovuloi (vaikka hienot munarakkulat kehittyvätkin) tai sitten mahdollinen alkava raskaus ei saa hormonaalista tukea jatkuakseen. Pessimisti ei pety. Ei mutta enhän minä ole pessimisti. Vai olenko sittenkin?

Mikäli nyt ei tärppää, saa kehoon tutustuminen lisää jatkoa. Seuraavina askelmerkkeinä on myös greippimehun juominen koko kierron ajan ja ovulaatiotikkuihin tutustuminen. Ja jos ei tikut bongaa LH-hormonin nousua, menen juttelemaan asiasta gynekologille.

Kesää odotan jo kovasti. Jos en ole onnistunut raskautumaan ennen sitä, niin sepä ei haittaa. Nimittäin, ei ole mitään niin autuasta kuin kesäyöt, joissa saa pyöräillä ympäri kaupunkia ja humaltua yksin tai ystävien seurassa! <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen,

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai