Lähes järkyttäviä uutisia

Viime kirjoituksessani kerroin ensikäynnistämme Tilkan Viuhkassa. Tuolloin olimme vielä onnellisen tietämättömiä siitä, ettemme voisi kevyen toiveikkain mielin jatkaa yrittämistä. Lisäksi lyhyesti väläytelty hoitosuunnitelma ei tulisi alkuunkaan toteutumaan. Puoliso kävi antamassa spermanäytteensä päivä tai kaksi ensikäynnin jälkeen. Noin viikko siitä hän oli päivällä joutunut vastaanottamaan melko järkyttävän puhelun. Puoliso lähetti minulle viestin, jossa kertoi saaneensa lisätietoa spermanäytteestä. Hän pyysi minua soittamaan, kunhan töiltäni ehtisin. Työni on kiireistä ja päivät kuluvat yleensä putkessa, johon sujahdan kun työpaikan oven aamulla avaan. Niin oli käynyt myös tuona torstaina. Onneksi sain puolison viestin vasta, kun olin saanut sen päivän työt päätökseen. Tunsin nimittäin heti, että kaikki ei ole kunnossa ja huoli sai yliotteen kehostani. Soitin puolisolle ja sovimme näkevämme pian keskustassa, jossa meillä olisi hetkinen aikaa ennen illan harrastustani.

Emme ehtineet matkustamista pidemmälle, kun hän totesi liukuportaissa "heidän ohjanneen meidät heti koeputkihedelmöitykseen". Kuulinko oikein? Suoraan hoitojen syvään päähän. Siihen raskaaseen sarjaan. Eihän näin voi käydä! Puoliso jatkoi:

- Saimme uuden ajan heti marraskuun alkuun.

- Siis mitä sä just kerroit? kysyin kuin olisin saanut iskun päähäni.

- Kyllä, no siis niin mä muistelen kuulleeni, jatkoi puoliso.

Myöhemmin Omakannasta ja puheluun pohjaavista keskusteluistamme vedimme seuraavanlaiset johtopäätökset: Uudesta spermanäytteestä oli saatu diagnoosit hypospermia ja athenozoospermia. Ensimmäisella tarkoitetaan vähäistä siemennesteen määrää ja toisella siittiöiden vähäistä liikkuvuutta. Kumppanin siittiöistä vain 1% oli liikkunut eteenpäin. Ilmankos emme ole onnistuneet hedelmöittämään munasolujani, jos sinne sisään ei ole päässyt ketään. Ihmetystä toki aiheuttaa huhtikuussa otettu näyte, jonka mukaan muoto oli epänormaali, mutta liikkuvuus oli kyllä ollut viitearvojen sisällä, joskaan ei huippuluokkaa silloinkaan. Olisiko puolison siemenneste sitten vain niin heikkolaatuista, ettemme luomusti voi onnistua saamaan lasta. Niin, me emme voi onnistua tässä luomusti. Mahdollisuudet ovat kuulemma niin pienet, että meidät todellakin ohjattiin suoraan koeputkihedelmöityshoitoihin.

On tässä ollut aika paljon sulateltavaa. Joinain aamuna herään ahdistavien unien jälkeen siihen ajatukseen, että me olemme lapsettomia. Aivan kuin olisin jo maalannut elämäntarinaamme sen luvun, joka kertoo meidän olevan lopullisesti lapsettomia. Ja vaikka miten yritän selventää itselleni, että tulevaa ei kannata murehtia, voimme hyvin onnistua hoidoissa tai että toiveikkuus kannattaa säilyttää, se on joinain päivinä hankalaa. Itse voisin vaipua rypemään itsesäälin pohjamutiin, mutta ympäröivän todellisuuden kannalta se ei ole järkevää. Lapsettomuudesta tulee jossain määrin muutenkin sosiaalinen ongelma. En halua korostaa sitä. En halua omilla valinnoillani alleviivata eroamme muihin. Toisaalta haluan antaa meille aikaa ja tilaa käydä tätä surua nyt läpi. Päädyimme esimerkiksi jättämään väliin sukujuhlat, joiden keskiössä on lapset. En halua mennä sinne tuntemaan itseäni vajaaksi ja vääränlaiseksi. Paljon helpompaa on nyt jäädä kotiin.

Päässä risteilee kysymyksiä. Valitaanko meille IVF vai ICSI? Sekoittavatko hormonipistokset jo valmiiksi sekavan mieleni ihan mutkalle? Sattuuko munasolujen kaavinta? Selviänkö ilman hyperstimulaatiota? Saadaanko minusta riittävästi munasoluja? Hedelmöittyvätkö solut puolisoni siittiöiden kanssa vai joudummeko turvautumaan lahjasoluihin? Onko omassa kehossani kaikki hyvin? Mitä jos se meinaa pettää? Tuleeko minulle paljon poissaoloja töistä? Miten selvitän ne esimiehelle? Riittävätkö rahamme, joudummeko ottamaan kulutuslainaa? 

Ja ennen muuta, onnistummeko hoidoissa? Se pelottaa välillä liikaa. Pitää yrittää synkimpinä hetkinä muistaa, että aina on valoa pimeyksien reunoilla. Toisaalta voimme myös ajatella, että syy hankaluuksiimme löytyi näinkin ajoissa. IVF/ICSI on myös yksi tehokkaimpia lapsettomuuden hoitokeinoja. Jospa me onnistummekin tässä. Toiveikkuus on tärkeää säilyttää.