Siirry pääsisältöön

Lähes järkyttäviä uutisia

Viime kirjoituksessani kerroin ensikäynnistämme Tilkan Viuhkassa. Tuolloin olimme vielä onnellisen tietämättömiä siitä, ettemme voisi kevyen toiveikkain mielin jatkaa yrittämistä. Lisäksi lyhyesti väläytelty hoitosuunnitelma ei tulisi alkuunkaan toteutumaan. Puoliso kävi antamassa spermanäytteensä päivä tai kaksi ensikäynnin jälkeen. Noin viikko siitä hän oli päivällä joutunut vastaanottamaan melko järkyttävän puhelun. Puoliso lähetti minulle viestin, jossa kertoi saaneensa lisätietoa spermanäytteestä. Hän pyysi minua soittamaan, kunhan töiltäni ehtisin. Työni on kiireistä ja päivät kuluvat yleensä putkessa, johon sujahdan kun työpaikan oven aamulla avaan. Niin oli käynyt myös tuona torstaina. Onneksi sain puolison viestin vasta, kun olin saanut sen päivän työt päätökseen. Tunsin nimittäin heti, että kaikki ei ole kunnossa ja huoli sai yliotteen kehostani. Soitin puolisolle ja sovimme näkevämme pian keskustassa, jossa meillä olisi hetkinen aikaa ennen illan harrastustani.

Emme ehtineet matkustamista pidemmälle, kun hän totesi liukuportaissa "heidän ohjanneen meidät heti koeputkihedelmöitykseen". Kuulinko oikein? Suoraan hoitojen syvään päähän. Siihen raskaaseen sarjaan. Eihän näin voi käydä! Puoliso jatkoi:

- Saimme uuden ajan heti marraskuun alkuun.
- Siis mitä sä just kerroit? kysyin kuin olisin saanut iskun päähäni.
- Kyllä, no siis niin mä muistelen kuulleeni, jatkoi puoliso.

Myöhemmin Omakannasta ja puheluun pohjaavista keskusteluistamme vedimme seuraavanlaiset johtopäätökset: Uudesta spermanäytteestä oli saatu diagnoosit hypospermia ja athenozoospermia. Ensimmäisella tarkoitetaan vähäistä siemennesteen määrää ja toisella siittiöiden vähäistä liikkuvuutta. Kumppanin siittiöistä vain 1% oli liikkunut eteenpäin. Ilmankos emme ole onnistuneet hedelmöittämään munasolujani, jos sinne sisään ei ole päässyt ketään. Ihmetystä toki aiheuttaa huhtikuussa otettu näyte, jonka mukaan muoto oli epänormaali, mutta liikkuvuus oli kyllä ollut viitearvojen sisällä, joskaan ei huippuluokkaa silloinkaan. Olisiko puolison siemenneste sitten vain niin heikkolaatuista, ettemme luomusti voi onnistua saamaan lasta. Niin, me emme voi onnistua tässä luomusti. Mahdollisuudet ovat kuulemma niin pienet, että meidät todellakin ohjattiin suoraan koeputkihedelmöityshoitoihin.

On tässä ollut aika paljon sulateltavaa. Joinain aamuna herään ahdistavien unien jälkeen siihen ajatukseen, että me olemme lapsettomia. Aivan kuin olisin jo maalannut elämäntarinaamme sen luvun, joka kertoo meidän olevan lopullisesti lapsettomia. Ja vaikka miten yritän selventää itselleni, että tulevaa ei kannata murehtia, voimme hyvin onnistua hoidoissa tai että toiveikkuus kannattaa säilyttää, se on joinain päivinä hankalaa. Itse voisin vaipua rypemään itsesäälin pohjamutiin, mutta ympäröivän todellisuuden kannalta se ei ole järkevää. Lapsettomuudesta tulee jossain määrin muutenkin sosiaalinen ongelma. En halua korostaa sitä. En halua omilla valinnoillani alleviivata eroamme muihin. Toisaalta haluan antaa meille aikaa ja tilaa käydä tätä surua nyt läpi. Päädyimme esimerkiksi jättämään väliin sukujuhlat, joiden keskiössä on lapset. En halua mennä sinne tuntemaan itseäni vajaaksi ja vääränlaiseksi. Paljon helpompaa on nyt jäädä kotiin.

Päässä risteilee kysymyksiä. Valitaanko meille IVF vai ICSI? Sekoittavatko hormonipistokset jo valmiiksi sekavan mieleni ihan mutkalle? Sattuuko munasolujen kaavinta? Selviänkö ilman hyperstimulaatiota? Saadaanko minusta riittävästi munasoluja? Hedelmöittyvätkö solut puolisoni siittiöiden kanssa vai joudummeko turvautumaan lahjasoluihin? Onko omassa kehossani kaikki hyvin? Mitä jos se meinaa pettää? Tuleeko minulle paljon poissaoloja töistä? Miten selvitän ne esimiehelle? Riittävätkö rahamme, joudummeko ottamaan kulutuslainaa? 

Ja ennen muuta, onnistummeko hoidoissa? Se pelottaa välillä liikaa. Pitää yrittää synkimpinä hetkinä muistaa, että aina on valoa pimeyksien reunoilla. Toisaalta voimme myös ajatella, että syy hankaluuksiimme löytyi näinkin ajoissa. IVF/ICSI on myös yksi tehokkaimpia lapsettomuuden hoitokeinoja. Jospa me onnistummekin tässä. Toiveikkuus on tärkeää säilyttää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakastetun alkion siirto

Niin vain koitti uusi alkionsiirtopäivä. Sekä kuun että kierron 16. päivänä kohtuuni siirrettiin BB-luokan blastokysti. Biologit luokittelevat - jostain syystä - alkioita luokkiin asteikolla A-D. Luokista ei vain yleensä haluta puhua asiakkaille, koska ne aiheuttavat turhaa spekulaatiota ja painetta. Raskaus voi kuulemma hyvin alkaa niin A- kuin D-luokan alkiosta. Ja kuulemma sellaisia alkioita ei edes pakasteta, joihin ei uskota. Heti saavuttuani toimenpidehuoneeseen sain kuulla hyviä uutisia: Kaksi morulavaiheeseen jäänyttä alkiota olivat jatkaneet kasvuaan. Toinen niistä siis pakastettiin uudestaan ja toinen siirrettiin kohtuuni etsimään itselleen oikeaa kohtaa aloittaa kasvunsa ihan oikeaksi ihmiseksi. Valmiiksi pakkasessa oli yksi blastokysti. Nyt meillä on siis pakkasessa yhteensä vielä kaksi kaunista blastokystiä. Jouduin menemään siirtoon yksin, koska koronavirustilanteen vuoksi klinikoille ei saa tulla tukijoukkojen kanssa. Itselläni oli kuitenkin onnekkaasti tuttuja matkass...

Blogin 1-vuotispäivä

Onnea blogini! Rakkaaksi, tärkeäksi ajatusten auki kirjoittamisen kanavaksi kasvanut ystäväni! Hassua, miten tärkeältä kaverilta sinä tunnutkaan. Helmikuisen aamun valjetessa vuonna 2019 kirjoitin ensimmäiset ajatukseni tänne. Vaan enpä olisi vielä silloin uskonut, minkälainen elämänvaihe meitä odottaa. Onneksi en tiennyt. Tai toisaalta, jos olisin tiennyt, olisimme voineet aloittaa lapsettomuushoidot jo vaikkapa kesällä. Toisaalta silloin voin tosi huonosti ja olisivatko yritykset menneet ihan hukkaan, kun keho raukka vasta toipui kamalasta kevätuupumuksesta. Tällä hetkellä ajatukset koko lapsentekoprojektin järkevyydestä vaihtelevat voimakkaasti. Myös tunnemaailma meinaa koko ajan heitellä kärrynpyöriä ja kuperkeikkoja. Juuri nyt en ole ollenkaan toiveikas sen suhteen, että tästä vielä syntyisi (hehheh) jotain järkevää ja hyvää. Ajatus töiden ja hoitojen yhteensovittamisesta ahdistaa. Olisi ollut niin hyvä hoitaa IVF-kierros alta pois helmikuussa, jolloin olin saanut töistä vähän...

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai...