Elämäntapa-arviointia ja pankkilaina

Kävimme siis marraskuun alun puolella tapaamassa pankkivirkailijaa. Saimme pankkilainan! Sen verran vieläpä, että se kattaa muutamankin hoidon, jos sellaiseen on tarvetta. Lisäksi voidaan rauhassa suunnitella ensi kesän häitä. Eikä siis tarvitse miettiä jokaista rahareikää niin julmetun tarkkaan. Olemme senkaltainen parivaljakko, että elämme jo valmiiksi melko säästeliäästi. Sellainen elämäntapa kerryttää helposti säästöjä tilille. Kuitenkin tuntuu hyvältä, että rahaa pahan päivän varalle löytyy. Nyt se paha päivä tuli konkreettisesti elämäämme ja tuntuu hyvältä, ettei tarvitse elää kädestä suuhun vain sen takia, ettemme onnistu luonnonmukaisesti saattamaan lastamme alulle.

Pieni toiveikkuuskin alkaa nostaa päätään. Viime aikoina on ollut helppoa hengittää. Vaikka henkeä ahdistaakin aika ajoin. Melkoinen kontradiktio. Hengenahdistus liittynee siis näihin lisälyönteihin, joita sydämeni takoo edelleen tuhansia päivässä. Viime viikot ovat onneksi olleet rauhallisempia. Nyt tosin keitin aamuun oikein vahvat sumpit, mikä ei ainakaan vähennä niitä. Toiveikkuus lienee seurausta siitä, että olemme saaneet viettää eloamme ihan kaksin, rauhassa ulkomaailman muistutuksilta lapsettomuudesta.

Olen tietoisesti vähentänyt somen käyttöä. Ei tee hyvää selata Instagramin tai Facebookin seinää, jotka syöksevät ydinperheunelmaa alitajuntaan. Ristiriitaista kyllä, eniten häiritsevät postaukset, joiden taustalla tietää olevan muuta kuin onnea. Kuvitelkaa kuva esikoisesta tekstillä "I just love him" tai koko perheestä leveine hymyineen saatesanoin "my everything, love them to the moon and back". Kuitenkin todellisuudessa esikoinen on kokenut jo pitkään, ettei vanhemmilla ole ollut kiinnostusta tai aikaa hänelle sen jälkeen, kun vauva syrjäytti kaiken sen. Tai perheen toisella vanhemmalla on syvä uupumustila päällä, eikä lepopaikkaa ole, koska nelilapsinen vauva-arki on todella rankkaa. Parisuhde rakoilee, toisille puhutaan tiuskien, eikä kukaan voi todellisuudessa kovin hyvin.

Olen myös ottanut etäisyyttä heihin, jotka saavat tällä hetkellä odottaa esikoistaan. Mikä etuoikeus! Koskisiko se meitäkin vielä jonain päivänä? Lähiviikkoina on tiedossa muutamakin juhla, joissa pääsemme seuraamaan tätä odottavaa onnea vierestä. Mielenkiintoista nähdä, repiikö se hieman jo umpeen kuroutuneita haavoja uudelleen auki.

Olemme kaiken rauhallisen elon ohella tutkineet myös elämäntapojamme yhdessä Kumppanin kanssa. Itse olen vähentänyt alkoholin käyttöä, vaikkei se varsinainen ongelma ole viime vuosina ollutkaan. Kuitenkin pidän oluesta ja viinistä. Humaltuminenkaan ei ole hullumpaa hommaa, kehtaanpa myöntää. Joinain viikkoina olen ollut täysin ilman, toisina viikkoina juonut pari lasia punaviiniä. Muutamia juhlia tähän loppuvuoteen kyllä kasaantuu (mm. työpaikan pikkujoulut), mutta niihin sain oikein lääkärin virallisen luvan juoda vähän kosteamminkin. Ei kuulemma pitäisi vaikuttaa isommin onnistumismahdollisuuksiin hoidoissa. Pelkäsin alkuun, että juominen huonontaa munasolujen laatua, mutta tätä ei ole kuulemma todistettu. Lisäksi olemme lisänneet kotiruokaa, kasviksia ja Kumppani vähentänyt sokerituotteita. Liikuntaa voisimme yhteisesti lisätä vielä. Tänään aiommekin vielä lenkille!

Vuoden harmaimmat päivät ovat siis, yhtä kaikki, sujuneet pitkälti rauhallisin, toiveikkain ja valoisin mielin. Joulunodotus alkaa pian, koska viikon päästä polkaistaan vauhtiin jo joulukuu. Kohti valoa, ystävät!