Hyvin tässä käy

Tänään, tämän vuoden tammikuun toisena maanantaina kävimme jälleen yksityisellä klinikalla. Olin saanut aamun vapaaksi töistä. Puoliso lähti mukaani. Koska kaikki on meille uutta, jännittävää ja vierasta, haluamme vastaanottaa kaiken tiedon yhdessä. Mikäli hoidoista tulee rutiinia ja liian tuttua (mitä emme missään unissamme toivo), voin jatkossa käydä perustarkastuksissa hyvin yksinkin. Sitä paitsi puolison tuen määrä on liikuttavaa. Se tuntuu hyvältä.

Tällä kertaa tarkistettiin ultralla, olivatko Letrozolit saaneet toivottua tulosta aikaiseksi. Monirakkulaisuuteni vuoksi Letroilla on tarkoitus kasvattaa sopivankokoinen valikoitu joukko munarakkuloita, koska hyperstimulaatioriskin vuoksi niitä ei haluta liikaa. Lääkäri ultrasi minut ja totesi ääneen toisessa munasarjassa olevan oikein mukavan määrän suurentumaan lähteneitä rakkuloita. Myös viereisessä munasarjassa rakkuloita oli ihan hyvin. En äkimmiten löydä Omakannasta tietoa rakkuloiden tarkasta määrästä - tai siis oikeammin Omakanta ei tällä hetkellä näytä toimivan - mutta muistelisin niitä olleen 9+6. Passeli määrä. Se, kehittyvätkö nämä rakkulat loppuun saakka, onko punkteeratuissa rakkuloissa soluja tai ovatko solut kypsiä tai lähtevätkö ne jakautumaan odotetulla tavalla terveiksi blastokystiksi on tietysti arvoitus, joka selviää vasta hyvän aikaa punkteerauksen jälkeen. Mutta nyt on hyvä näin.

Ultran jälkeen laverilta noustessani keksin kysyä lääkäriltä, olisiko vielä mahdollista lykätä hoidon alkua helmikuulle. Olin alkanut pohtia viivästyttämistä muutamastakin eri syystä. Huomasin puolison pettyvän kysymykseeni ja ymmärsinkin, että enhän ollut artikuloinut toivettani riittävästi ääneen hänelle. Oikeastaan pidin sitä jo jonkin aikaa hyvänä vaihtoehtona, mutten tiennyt sen olevan enää mahdollista aloitettuamme Letrot. Lääkäri kertoi, että nyt on vielä oiva hetki peruuttaa aikomus ja aloittaa hoidot ensi kuussa. Sovimme jatkavamme keskustelua kaksin, koska varatun ultran (kp8) voi hyvin vielä perua.

Kävimme vielä hoitajan huoneessa saamassa reseptit ja kuulemassa ohjeet pistoshoitoja varten. Pistokset ovat yksittäispakattuja. Käyttöönoton ja oikean lääkeannoksen asetuksen jälkeen neula isketään vatsanahkaan. Tämä ei jostain syystä jännitä minua juurikaan. Puoliso myös lupasi auttaa pistoissa ja luulenpa että se voisi olla hänelle oikea kunniatehtävä.

Lähdimme sitten pois klinikalta. Kävelimme kauniin kuulaassa alkuvuoden aamussa kohti asemaa, josta ottaisimme kurssin kohti päivän töitä. Keskustelimme samalla myönteisistä ja kielteisistä puolista liittyen hoidon lykkäämiseen. Summailu jäi hyvin lyhyeen, kun ymmärsimme hetkessä lykkäämisen olevan vain ja ainoastaan hyvä idea. Hoitojen alun siirtämistä puoltavia syitä olivat:

- Ensi kesän hääjuhliemme ajankohta, koska toki aloitamme hoidot onnistuaksemme niissä, eikä lapsemme lasketun ajan kannata olla liian lähellä juhlia.
- Ensi kuun lomaviikko, joka sallii ultrissa käymisen stressittömämmin.
- Parhaimmassa tapauksessa jopa punktiopäivä ja siitä seuraava sairausloma osuisivat lomaviikolle.
- Aika ehtiä elää terveellisesti ja saada lisää etäisyyttä joulukuun kosteahkoon juhlakauteen, minkä toivomme maksimoivan hoitojen onnistumisen.

Tällä hetkellä elämämme tuulet ovat lempeät, vointi virkeä ja tunnelma toiveikas! Olemme päättäneet huolestua vasta, jos kolmas alkionsiirto ei tuota tuosta. Siihen asti elämme varovaisen luottavaisina siitä, että saamme saatettua pienen lapsemme alkumatkalleen kohti ihmeitä elämän.

Tänään kuuntelimme Ninni Poijärven ja Tommi Kaleniuksen versiota Edu Kettusen Tuuleen eksyneistä. Laulu taisi koskettaa melkolailla meitä kumpaakin.  Jonkun pitää ottaa siitä kiinni - sanoa että hyvin tässä käy.