Pikavisiitti ja -kuulumiset

Tuli mieleen pistäytyä kirjoittamaan vähän kuulumisia runsaslukuiselle seuraajajoukolleni. Tai sitten ihan vain itselleni. On perjantai, joka on viime aikoina tullut hurjan nopeasti vastaan uudestaan. Aika kuluu nopeaan, elämä rakastaa kiiruhtamista. Jopa nyt, kun odotan kuukautisten eli hoitokierroksen alkua kuin uutta kuuta nousevaa. Ajan vääjäämätön valuminen käsistämme on surullistakin. Eniten suren äitiäni, jota sairaus on selvästi vienyt huonompaan suuntaan viime vuoden aikana. Haluaisin jo kovasti, että äiti ja kaikki muutkin rakkaat saisivat iloita kanssamme uutisista perheenlisäyksestä. Ja mitä pikemmin onnistumme tulemaan raskaaksi, sitä pidemmän aikaa oma lapsemme saa tuntea isovanhempansa.

Olen edelleen ihmeellisen toiveikas, luottavainenkin onnistumisemme suhteen. Samalla kuitenkin huomaan, etten ajattele lapsen saamista konkretian tasolla ollenkaan. En esimerkiksi osaa hahmottaa sitä, että jo vuoden kuluttua voin hyvin olla tulossa äidiksi. Tai että meillä saattaa silloin jo olla oma lapsi sylissämme. Se on käsittämätön ajatus. Samalla kuitenkin luotan siihen, että näin tulee käymään. Ehkä mieli suojaa itseään ajattelemalla asiaa vasta hyvin pinnallisesti.

Olin iloinen huomatessani, että eräs minulle tuntematon henkilö on aloittamassa hoitotaivaltaan ensi- tai maaliskuussa. Olemme myös ajatelleet käydä Simpukka ry:n seuraavassa lapsitoive-tapaamisessa. Tarve vertaistuelle on nyt kova. Jodelin lapsettomuus-ryhmä on päivittäinen katekismukseni. Siellä kuitenkin häiritsee se, ettei ihmisistä tule millään tavalla tuttuja. Edes anonyymeina. Ihmisillä ei ole nimimerkkejä, vaan heillä on aina sattumanvaraisesti tullut järjestysnumero kommenttinsa taustalla. Järjestysnumero vaihtuu aina keskustelusta toiseen.

Olen hyvin onnellinen ja kiitollinen myös eräästä ystävästäni. Hänellä on jokseenkin samankaltainen tilanne kanssani. Jaamme lapsettomuuden tuskan ja monenkirjavan tunteiden joukkion. Pystymme puhumaan aiheesta avoimesti.

Tapasin tänään kummilastani ja heittäydyin lähes kolmeksi vartiksi heppaleikin lumoihin. Lupasin, että kummilla on tänään hyvää heppaenergiaa puolisen tunnin verran, mutta kiva leikki venähtikin siitä pidemmäksi. Leikissä on aina sama kaava: Rakennamme tallin. Käymme yöunille, jotka alkavat aina varsan selän silityksellä. Aamun koitettua varsa pyytää päästä kirmaamaan laitumille kavereittensa kanssa. Tamma vannottaa, että varsa ei sitten saa karata. Varsa kuitenkin aina karkaa ja sitten sitä täytyy etsiä yhdessä orin ja eläintenhoitajan kanssa (mikäli nämä ovat leikissä mukana). Tänään varsa löytyi yhä uudelleen ja uudelleen syömästä ihmisten tahalleen tielle jättämiä porkkanoita parempiin suihin. Porkkanat olivat ansa, koska ihmiset halusivat itselleen sen valioyksilön. Onneksi varsa kuitenkin aina palasi tamman ja orin luo. Jotain perustarpeiden tyydyttämistä leikki tuntuu aina edustavan. Suloinen kummilapseni ansaitsee sen kaiken. Olisipa mahtavaa leikkiä vastaavanlaisia ihan omia leikkejämme omankin lapsemme kanssa. Leikissä on taikaa!

Perjantai. Puoliso tulee pian kotiin. Tästä alkaa hyvä viikonloppu. Oikein hyvää, nautinnollista, rentouttavaa ja kaiken parantavaa viikonloppua jokaiseen kotiin!