Minun ja puolisoni eli meidän vuosikatsaus:
- No, mistäs me aloitetaan?
- Ai mistäs me alotettais. Vuodessa on tapahtunu aika paljo kaikkee. Pitäiskö mun ottaa kuvat esiin? Auttaisko se? Kuvista saa tietynlaisen...
- Ai minkälaisen?
- Et mitä kaikkee onkaan tapahtunu vuoden aikana.
- Tehdäänkö niin, että kirjoitetaan kuukausikohtaisesti jotain?
- Joo, käy sekin. Pitäis vaan muistella, mitä tammikuussa tapahtu.
- No jos otetaan siihen ne kuvat apuun?
- Joo!
Tammikuu: Vuosi vaihtui kaksin kotona. Lähdimme vastaanottamaan vuosikymmenen viimeistä vuotta kaupunginosamme maamerkille puoleksi yöksi. Kuvasimme matkalla videon, johon oli hauska palata näin vuoden päästä. Joulukuun lopussa valui käyntiin toinen yrityskiertomme. Ajatuksissamme ei edes ollut sitä vaihtoehtoa, ettäkö lapsen alkuun saattaminen olisi meille vaikeaa. Olimme vielä varovaisen toiveikkaita ja innokkaita yrityksessämme saada oma lapsi. Tammikuussa kävimme näköjään myös luistelemassa kummilapsemme kanssa.
Helmikuu: Puhelimen muistista löytyi kuva kasasta erilaisia raskaustestejä. Muistamme sen hetken, jona päätimme tehdä ensimmäisen raskaustestimme. Silloin emme vielä tienneet, että kuukautiskierto voi heitellä sen kuutisen päivää. Kiertopäivä taisi olla 28 tai 29. Testiviiva loisti poissaolollaan. Silloin ymmärsimme ensimmäistä kertaa, miten paljon odotuksia, toiveita ja tunteita asiaan liittyi. Työkevään raskaus alkoi nostaa päätään. Toinen meistä haki virkaa (ja myöhemmin sai sen), läheinen lapsuuden ystävä sairastui vakavasti, teimme hiihtoloman aloitus -reissun Tampereelle ja kummilapsi oppi ärrän.
Maaliskuu: Kävimme lastenmusiikkikonsertissa kummilapsikaksikkomme kanssa. Työkevään raskaus alkoi eskaloitua. Hommattiin kotiin palapeli, joka auttoi keskittymään hetkeen iltoina. Iltoina, joina mielen oli hyvin vaikea rauhoittua.
Huhtikuu: Työstressi kulminoitui kylpyläreissuun kummilapsikaksikon kanssa. Päivänä, jolloin olisi pitänyt voida ilmentää iloa ja riemua roiskien vettä toistemme päälle, hurjastellen liukumäkeä alas vailla huolta huomisesta, toisella meistä oli todella paha olla. Tuntui siltä, että vain positiivinen raskaustesti armahtaisi ja vapauttaisi siitä vankilasta. Paha olo ei myöskään päässyt hellittämään otettaan - vaan pikemminkin otti mielen tiukemmin kouriinsa - kun huhtikuun 10. päivänä saimme kuulla järkyttäviä uutisia. Äiti oli sairastunut vakavasti. Tämä käänne lähensi perhesuhteita entisestään. Sisko perheineen muutti lähestulkoon naapuriin. Toinen meistä haki opiskelijaksi (ja myöhemmin pääsi sinne). Tässä kuussa luulimme meidän aivan varmasti onnistuneen lapsemme alkuun saamisessa. Oireista ei voinut erehtyä. Vaan pahasti olimme väärässä.
Toukokuu: Rytmihäiriöt pamahtivat päälle. Piti antautua sairauslomalle. Palapeli valmistui. Voimat työkevään loppuunsaattamista varten oli pakko puristaa jostain. Edelleenkin on arvoitus, mistä voimavarojen salaisista varastoista ne mehut puristettiin. Toinen kannatteli toista. Toinen meistä juhli ystävän polttareita (ja myöhemmin toukokuussa juhlimme hänen ja kumppaninsa häitä). Ilta päättyi päivystykseen, jonne ajettiin taksilla Kampista. Taksikuski oli tuurijuoppo, jonka neuvo ottaa muutama rentouttava viinahömpsy oli sympaattinen ja rentouttava itsessään. Äitienpäivä 2019 ei tuntunut lapsettomuuden puolesta vaikealta, päinvastoin, äidin sairastuminen teki juhlasta aiempaa merkityksellisemmän. Kesäloman läheisyys tuntui käsittämättömän makealta.
Kesäkuu: LOMA!!! Kaiken armahtava loma! Toiselle meistä - nimittäin toinen meistä ei päässyt vielä vapautumaan sorron yöstä. Työläisen rooli oli hoidettava huolellisesti pestin loppuun asti. Loma alkoi musikaalisissa kuvioissa. Rytmihäiriöt jatkuivat, eivätkä antaneet päivän rauhaa. Sydän päätti lyödä miten sattuu, vaikka se sai levätä viikon musiikissa. Kuukautiset olivat tässä 7. yrityskierrossa sen verran reippaasti myöhässä, että kuvittelimme jo saavamme musiikkileirillä alkupäivänsä kasvaneen pienokaisen. Viikon kestävät karnevaalit - mikä siunaus saada alkunsa sellaisessa rytmien ja sävelten syleilyssä. Sieltä ne kuukautiset taas kuitenkin alkoivat. Ensikäynti terveysasemalla lapsettomuusasioissa. Lähete eteenpäin kirjattiin sieltä. Kihlat. Se oli tämän vuoden onnellisin hetki se. Toinen ylpeyden ja onnen aihe oli puolison pääseminen haluamaansa kouluun.
Heinäkuu: Vietimme kesää ja aikaa rakkaiden kanssa. Loppukuusta teimme tärkeän roadtripin yhdessä. Matka suuntautui Varsinais-Suomen upeisiin sekä makeiden että suolaisten vesien maisemiin. Matka oli tärkeä sikälikin, että puoliso pääsi pitkästä aikaa käymään hänelle tärkeässä lapsuutensa mökkimiljöössä.
Elokuu: Keksimme loppukesästä alkaa valloittaa erilaisia vesistöjä. Löysimme kivoja järviä uitavaksi. Parhaimmillaan vesi oli käsittämättömän lämmintä. Jopa 27 asteista makeaa linnunmaitoa. Kesät eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Kummankin työt alkoivat. Juhlimme kummipojan synttäreitä. Kävimme hyvästelemässä puolison veljen perheen koiran, joka on meidänkin historiassamme tärkeä koira. Nimittäin kuva puolisosta ja tästä koirasta kiinnitti huomion treffisovelluksessa. Puoliso aloitti koulun. Loppukuusta kuuntelimme laatumusiikkia asuinalueemme kyläyhteisön järjestämissä juhlissa. "Beibi mä oon tehty sinulle." Vierellä rakkain.
Syyskuu: Työsyksy tuntui maistuvan heti alkuun huomattavasti paremmalta kuin kevät. Lapsettomuuskaan ei tuntunut vaivaavan samalla tavalla. Kunnes. Saimme tietää läheisen odottavan lasta. Se tuntui yllättävän pahalta. Tunnetta pahensi tunne siitä, että olisi pitänyt voida tuntea onnea rakkaamme puolesta. Mutta kun se kaikki alleviivasi omaa epäonnistumistamme.
Lokakuu: Eristäydyimme. Se auttoi jaksamaan. Pääsimme ensikäynnille Tilkkaan. Puoliso antoi spermanäytteensä. Näytteestä selvisi asioita, jotka käänsivät maailmamme hetkeksi ylösalaisin. Saimme tietää, että mahdollisuutemme onnistua lapsen tekemisessä luonnonmukaisesti olisi hyvin epätodennäköistä. Meidät ohjattiin suoraan IVF-jonoon. Olimme uuden edessä.
Marraskuu: Uuteen sopeutumista. Juhlimme lasta odottavien läheistemme polttareita ja sitten häitä. Juhlat sujuivat ihan hyvin.
Joulukuu: Joulukuu oli juhlia täynnä. Juhlia olivat myös ne hetket, kun totesimme kaiken olevan itse asiassa aika hyvin. Meillä on toisemme. Ja lapsettomuudellemme on selkeä syy, jota voidaan lähteä hoitamaan. Ennen uuden vuoden vaihtumista saimme vielä tietää, että syyskuussa raskaudestaan ilmoittaneet läheisemme odottavat pientä poikaa. Tämä uutinen ei tuntunut pahalta, jos ei nyt erityisen sykähdyttävältäkään. Hyvä niin. Jaksamme ja voimme tällä hetkellä ihan mukavasti. Kiitollisina siitä!
Uusi vuosikymmen alkoi tänään. 20-luku. Elämässämme on ehkä suurimmat panokset kuin koskaan aikaisemmin. Vaikeitakin hetkiä lienee edessä. Mutta mitään emme vaihtaisi pois, koska rakastamme elämäämme juuri tällaisena. Lempeää, antoisaa ja toiveikasta uutta vuotta kaikille!
- No, mistäs me aloitetaan?
- Ai mistäs me alotettais. Vuodessa on tapahtunu aika paljo kaikkee. Pitäiskö mun ottaa kuvat esiin? Auttaisko se? Kuvista saa tietynlaisen...
- Ai minkälaisen?
- Et mitä kaikkee onkaan tapahtunu vuoden aikana.
- Tehdäänkö niin, että kirjoitetaan kuukausikohtaisesti jotain?
- Joo, käy sekin. Pitäis vaan muistella, mitä tammikuussa tapahtu.
- No jos otetaan siihen ne kuvat apuun?
- Joo!
Tammikuu: Vuosi vaihtui kaksin kotona. Lähdimme vastaanottamaan vuosikymmenen viimeistä vuotta kaupunginosamme maamerkille puoleksi yöksi. Kuvasimme matkalla videon, johon oli hauska palata näin vuoden päästä. Joulukuun lopussa valui käyntiin toinen yrityskiertomme. Ajatuksissamme ei edes ollut sitä vaihtoehtoa, ettäkö lapsen alkuun saattaminen olisi meille vaikeaa. Olimme vielä varovaisen toiveikkaita ja innokkaita yrityksessämme saada oma lapsi. Tammikuussa kävimme näköjään myös luistelemassa kummilapsemme kanssa.
Helmikuu: Puhelimen muistista löytyi kuva kasasta erilaisia raskaustestejä. Muistamme sen hetken, jona päätimme tehdä ensimmäisen raskaustestimme. Silloin emme vielä tienneet, että kuukautiskierto voi heitellä sen kuutisen päivää. Kiertopäivä taisi olla 28 tai 29. Testiviiva loisti poissaolollaan. Silloin ymmärsimme ensimmäistä kertaa, miten paljon odotuksia, toiveita ja tunteita asiaan liittyi. Työkevään raskaus alkoi nostaa päätään. Toinen meistä haki virkaa (ja myöhemmin sai sen), läheinen lapsuuden ystävä sairastui vakavasti, teimme hiihtoloman aloitus -reissun Tampereelle ja kummilapsi oppi ärrän.
Maaliskuu: Kävimme lastenmusiikkikonsertissa kummilapsikaksikkomme kanssa. Työkevään raskaus alkoi eskaloitua. Hommattiin kotiin palapeli, joka auttoi keskittymään hetkeen iltoina. Iltoina, joina mielen oli hyvin vaikea rauhoittua.
Huhtikuu: Työstressi kulminoitui kylpyläreissuun kummilapsikaksikon kanssa. Päivänä, jolloin olisi pitänyt voida ilmentää iloa ja riemua roiskien vettä toistemme päälle, hurjastellen liukumäkeä alas vailla huolta huomisesta, toisella meistä oli todella paha olla. Tuntui siltä, että vain positiivinen raskaustesti armahtaisi ja vapauttaisi siitä vankilasta. Paha olo ei myöskään päässyt hellittämään otettaan - vaan pikemminkin otti mielen tiukemmin kouriinsa - kun huhtikuun 10. päivänä saimme kuulla järkyttäviä uutisia. Äiti oli sairastunut vakavasti. Tämä käänne lähensi perhesuhteita entisestään. Sisko perheineen muutti lähestulkoon naapuriin. Toinen meistä haki opiskelijaksi (ja myöhemmin pääsi sinne). Tässä kuussa luulimme meidän aivan varmasti onnistuneen lapsemme alkuun saamisessa. Oireista ei voinut erehtyä. Vaan pahasti olimme väärässä.
Toukokuu: Rytmihäiriöt pamahtivat päälle. Piti antautua sairauslomalle. Palapeli valmistui. Voimat työkevään loppuunsaattamista varten oli pakko puristaa jostain. Edelleenkin on arvoitus, mistä voimavarojen salaisista varastoista ne mehut puristettiin. Toinen kannatteli toista. Toinen meistä juhli ystävän polttareita (ja myöhemmin toukokuussa juhlimme hänen ja kumppaninsa häitä). Ilta päättyi päivystykseen, jonne ajettiin taksilla Kampista. Taksikuski oli tuurijuoppo, jonka neuvo ottaa muutama rentouttava viinahömpsy oli sympaattinen ja rentouttava itsessään. Äitienpäivä 2019 ei tuntunut lapsettomuuden puolesta vaikealta, päinvastoin, äidin sairastuminen teki juhlasta aiempaa merkityksellisemmän. Kesäloman läheisyys tuntui käsittämättömän makealta.
Kesäkuu: LOMA!!! Kaiken armahtava loma! Toiselle meistä - nimittäin toinen meistä ei päässyt vielä vapautumaan sorron yöstä. Työläisen rooli oli hoidettava huolellisesti pestin loppuun asti. Loma alkoi musikaalisissa kuvioissa. Rytmihäiriöt jatkuivat, eivätkä antaneet päivän rauhaa. Sydän päätti lyödä miten sattuu, vaikka se sai levätä viikon musiikissa. Kuukautiset olivat tässä 7. yrityskierrossa sen verran reippaasti myöhässä, että kuvittelimme jo saavamme musiikkileirillä alkupäivänsä kasvaneen pienokaisen. Viikon kestävät karnevaalit - mikä siunaus saada alkunsa sellaisessa rytmien ja sävelten syleilyssä. Sieltä ne kuukautiset taas kuitenkin alkoivat. Ensikäynti terveysasemalla lapsettomuusasioissa. Lähete eteenpäin kirjattiin sieltä. Kihlat. Se oli tämän vuoden onnellisin hetki se. Toinen ylpeyden ja onnen aihe oli puolison pääseminen haluamaansa kouluun.
Heinäkuu: Vietimme kesää ja aikaa rakkaiden kanssa. Loppukuusta teimme tärkeän roadtripin yhdessä. Matka suuntautui Varsinais-Suomen upeisiin sekä makeiden että suolaisten vesien maisemiin. Matka oli tärkeä sikälikin, että puoliso pääsi pitkästä aikaa käymään hänelle tärkeässä lapsuutensa mökkimiljöössä.
Elokuu: Keksimme loppukesästä alkaa valloittaa erilaisia vesistöjä. Löysimme kivoja järviä uitavaksi. Parhaimmillaan vesi oli käsittämättömän lämmintä. Jopa 27 asteista makeaa linnunmaitoa. Kesät eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Kummankin työt alkoivat. Juhlimme kummipojan synttäreitä. Kävimme hyvästelemässä puolison veljen perheen koiran, joka on meidänkin historiassamme tärkeä koira. Nimittäin kuva puolisosta ja tästä koirasta kiinnitti huomion treffisovelluksessa. Puoliso aloitti koulun. Loppukuusta kuuntelimme laatumusiikkia asuinalueemme kyläyhteisön järjestämissä juhlissa. "Beibi mä oon tehty sinulle." Vierellä rakkain.
Syyskuu: Työsyksy tuntui maistuvan heti alkuun huomattavasti paremmalta kuin kevät. Lapsettomuuskaan ei tuntunut vaivaavan samalla tavalla. Kunnes. Saimme tietää läheisen odottavan lasta. Se tuntui yllättävän pahalta. Tunnetta pahensi tunne siitä, että olisi pitänyt voida tuntea onnea rakkaamme puolesta. Mutta kun se kaikki alleviivasi omaa epäonnistumistamme.
Lokakuu: Eristäydyimme. Se auttoi jaksamaan. Pääsimme ensikäynnille Tilkkaan. Puoliso antoi spermanäytteensä. Näytteestä selvisi asioita, jotka käänsivät maailmamme hetkeksi ylösalaisin. Saimme tietää, että mahdollisuutemme onnistua lapsen tekemisessä luonnonmukaisesti olisi hyvin epätodennäköistä. Meidät ohjattiin suoraan IVF-jonoon. Olimme uuden edessä.
Marraskuu: Uuteen sopeutumista. Juhlimme lasta odottavien läheistemme polttareita ja sitten häitä. Juhlat sujuivat ihan hyvin.
Joulukuu: Joulukuu oli juhlia täynnä. Juhlia olivat myös ne hetket, kun totesimme kaiken olevan itse asiassa aika hyvin. Meillä on toisemme. Ja lapsettomuudellemme on selkeä syy, jota voidaan lähteä hoitamaan. Ennen uuden vuoden vaihtumista saimme vielä tietää, että syyskuussa raskaudestaan ilmoittaneet läheisemme odottavat pientä poikaa. Tämä uutinen ei tuntunut pahalta, jos ei nyt erityisen sykähdyttävältäkään. Hyvä niin. Jaksamme ja voimme tällä hetkellä ihan mukavasti. Kiitollisina siitä!
Uusi vuosikymmen alkoi tänään. 20-luku. Elämässämme on ehkä suurimmat panokset kuin koskaan aikaisemmin. Vaikeitakin hetkiä lienee edessä. Mutta mitään emme vaihtaisi pois, koska rakastamme elämäämme juuri tällaisena. Lempeää, antoisaa ja toiveikasta uutta vuotta kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti
Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️