Siirry pääsisältöön

Tip-tap-tiputtelee

Ensimmäinen päivä maaliskuuta. Kevään ensimmäinen päivä. Ei, en ajatellut tänään kirjoittaa joulumuistoista, vaikka ne voisivatkin leijailla ulkona satelevan lumen lailla mieleen. Lunta tupruttaa juuri kun alkoi kalendaarinen kevät. Eikä otsikko viittaa myöskään pääsiäistipuihin. Jonkinlaisen paaston aloittamista olen kyllä miettinyt. Voisinkin tänään pohtia, olisiko joku minulle sopiva paaston kohde 40 päiväksi pääsiäistä odotellessa. Pystyäpä paastoamaan kaikesta lapsettomuushoitoihin liittyvästä: piinailusta, oireiden tulkitsemisista, pistoshoidoista, dosettien täyttämisistä ja tyhjentämisistä, elämän aikatauluttamisesta hoitojen mukaan... Tai pystyisihän sitä paastoamaan, jos olisimme valmiita pitämään oikeasti taukoa hoidoista. Mutta kun emme ole.

Vanha tuttu ystäväni, tiputteluvuoto, tuli kuvioihin jo torstaina. Tuntuu turhauttavalta, että jopa keltarauhashormonitukilääkityksestä huolimatta kehoni tiputtelee ennen kuukautisia. Täytyykin jutella lääkärimme kanssa tästä tiputtelusta. En muista, miten pitkään olen kärsinyt siitä. Onkohan se aina ollut osa kuukautiskiertoani? Muistan myös lukeneeni, että huono munasolu tuottaa huonon keltarauhasen. Entä jos osa munasoluistani on liian huonossa kunnossa hedelmöittyäkseen ja se onkin osa syy lapsettomuuteemme. Kamala ajatus.

Eilen minulla oli ihan kamalan kipeä pää. Niin kipeä, että jouduin ottamaan kivun taltuttaakseni Ibumaxin. Sitä ei tapahdu usein. Eikä minulla ole pääkipuakaan usein. Kipuilu sai tietysti toiveet heräämään. Voisiko kyseessä ollakin raskausoire, jos kehoni tiputtelukin olisi vain alkuraskauden tiputtelua. Minulle tyypillisen ruskean liman lisäksi emättimestä tuli pyyhittäessä perjantaina ihan kirkastakin verta. Sitä kyllä hieman ihmettelin. Toki tämä kaikki voi olla tukilääkityksen aikaansaamaa oireilua.

Ajatukset on siis jo lähes täydellisesti suunnattu pian alkavaan koeputkihedelmöityshoitoon, vaikka joku osa minusta on vielä toiveikas. Viime yönä näin untakin positiivisesta raskaustestistä, vaikka jopa unessa tiedostinkin, että 15.2. pistetty irrotuspistos saattaa haamuilla testissä. Kaksi viivaa olivat kuin suurta unelmaa. Uni tuntui niin todelliselta. Samassa unessa havahduin myös vuotavani verta oikein kunnolla. Ajatukset taitavat velloa melko ristiriitaisissa toiveikkuuden ja toivottomuuden aalloissa. Toiveista ja odotuksista huolimatta huomaan suunnittelevani ensi kuun elämisiä ja menoja hoitojen mukaan. Minulla on esimerkiksi joitain työtehtäviä, jotka vain on hoidettava. Ne tehtävät olen yrittänyt saada päiville, jolloin tuskin olisin punktioitavana. Tokikaan keho ei ole robotti, mutta todennäköisyyksien mukaan tässä edetäänkin.

Tsemppiä piinailuihin kaikille kanssasisarille! Minkälaisissa vaiheissa teille edetään? Ja onko tiputtelu sinulle tuttua? Olisi mukava kuulla kokemuksia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai

Viimeisen alkion siirto

Päätimme epäonnistuneen kolmannen alkionsiirron jälkeen lähteä yrittämään viimeistä mahdollisuuttamme heti. Julkisella suositellaan kuulemma välikiertoa lääkkeellisen kierron jälkeen, mutta yksityisellä tällaista käytäntöä ei ole. Kuukautiseni alkoivat keskiviikkona 16.9. En edes tehnyt raskaustestiä, koska tilanne oli niin tuttu. Niin nähty. Tiputteluvuoto alkoi normaaliin tapaan Terolutien läpi jo maanantaina. Ultra-aika varattiin torstaille 24.9. Matkalla klinikalle, kirjoitin viestin torstain naisten ryhmän ystävilleni: "Mä oon matkalla klinikalle. Totaalinen kisaväsymys sen suhteen. Päätä kivistää (mun pää ei oo kipee tyyliin ikinä) ja sydän muljuilee kurkussa asti. Viimeinen mahdollisuutemme pakastimessa ennen uutta ivf-hoitoa. Huoli puuhailee tuulenpesiä rintaan - metafora, joka on ollut mulle aina lohdullinen." Sain "supertsemppi-halituksia" ja tukea sydämien kera. Toiveikkaat, he ovat minulle niin tärkeitä! Lisäksi kirjoitin, että tänään illalla pitäisi o