Tip-tap-tiputtelee

Ensimmäinen päivä maaliskuuta. Kevään ensimmäinen päivä. Ei, en ajatellut tänään kirjoittaa joulumuistoista, vaikka ne voisivatkin leijailla ulkona satelevan lumen lailla mieleen. Lunta tupruttaa juuri kun alkoi kalendaarinen kevät. Eikä otsikko viittaa myöskään pääsiäistipuihin. Jonkinlaisen paaston aloittamista olen kyllä miettinyt. Voisinkin tänään pohtia, olisiko joku minulle sopiva paaston kohde 40 päiväksi pääsiäistä odotellessa. Pystyäpä paastoamaan kaikesta lapsettomuushoitoihin liittyvästä: piinailusta, oireiden tulkitsemisista, pistoshoidoista, dosettien täyttämisistä ja tyhjentämisistä, elämän aikatauluttamisesta hoitojen mukaan... Tai pystyisihän sitä paastoamaan, jos olisimme valmiita pitämään oikeasti taukoa hoidoista. Mutta kun emme ole.

Vanha tuttu ystäväni, tiputteluvuoto, tuli kuvioihin jo torstaina. Tuntuu turhauttavalta, että jopa keltarauhashormonitukilääkityksestä huolimatta kehoni tiputtelee ennen kuukautisia. Täytyykin jutella lääkärimme kanssa tästä tiputtelusta. En muista, miten pitkään olen kärsinyt siitä. Onkohan se aina ollut osa kuukautiskiertoani? Muistan myös lukeneeni, että huono munasolu tuottaa huonon keltarauhasen. Entä jos osa munasoluistani on liian huonossa kunnossa hedelmöittyäkseen ja se onkin osa syy lapsettomuuteemme. Kamala ajatus.

Eilen minulla oli ihan kamalan kipeä pää. Niin kipeä, että jouduin ottamaan kivun taltuttaakseni Ibumaxin. Sitä ei tapahdu usein. Eikä minulla ole pääkipuakaan usein. Kipuilu sai tietysti toiveet heräämään. Voisiko kyseessä ollakin raskausoire, jos kehoni tiputtelukin olisi vain alkuraskauden tiputtelua. Minulle tyypillisen ruskean liman lisäksi emättimestä tuli pyyhittäessä perjantaina ihan kirkastakin verta. Sitä kyllä hieman ihmettelin. Toki tämä kaikki voi olla tukilääkityksen aikaansaamaa oireilua.

Ajatukset on siis jo lähes täydellisesti suunnattu pian alkavaan koeputkihedelmöityshoitoon, vaikka joku osa minusta on vielä toiveikas. Viime yönä näin untakin positiivisesta raskaustestistä, vaikka jopa unessa tiedostinkin, että 15.2. pistetty irrotuspistos saattaa haamuilla testissä. Kaksi viivaa olivat kuin suurta unelmaa. Uni tuntui niin todelliselta. Samassa unessa havahduin myös vuotavani verta oikein kunnolla. Ajatukset taitavat velloa melko ristiriitaisissa toiveikkuuden ja toivottomuuden aalloissa. Toiveista ja odotuksista huolimatta huomaan suunnittelevani ensi kuun elämisiä ja menoja hoitojen mukaan. Minulla on esimerkiksi joitain työtehtäviä, jotka vain on hoidettava. Ne tehtävät olen yrittänyt saada päiville, jolloin tuskin olisin punktioitavana. Tokikaan keho ei ole robotti, mutta todennäköisyyksien mukaan tässä edetäänkin.

Tsemppiä piinailuihin kaikille kanssasisarille! Minkälaisissa vaiheissa teille edetään? Ja onko tiputtelu sinulle tuttua? Olisi mukava kuulla kokemuksia.