Siirry pääsisältöön

Ultra kp6

Munasarjat ultrattiin maanantaina, kiertopäivänä kuusi. Kierros näyttäisi lähteneen hyvin käyntiin. Oikealta löytyi 11 ja vasemmalta 8 rakkulaa. Suurin osa rakkuloista oli 6-8 mm ja muutama 12 mm. Kohdun limakalvo oli 8,3 mm. Kohdun limakalvoista olen muuten aina ultrauksissa kuullut sen olleen kiertopäivään nähden "oikein hyvä". Jotain hyvää, josta voi olla tosi iloinen! Sitä kun liian usein meinaa alkaa soimata itseään naisena, kun keho ei suostu tulemaan raskaaksi.

Yksi follikkeli oli lähtenyt vähän keulimaan, mokomakin 16-millinen pröystäilijä. Sen vuoksi pistettiin Fyremadelia lihaksiin heti klinikalla, koska en ollut aikeissa suunnata kotiin vielä hetkeen. Henkilökohtaisuus ja tilanteiden huolellinen arviointi on kyllä meidän klinikan parhaita puolia. Siellä käydessä tulee aina sellainen olo, että ollaan hyvissä käsissä.

Kysyin myös lääkäriltämme tiputtelusta. En kehdannut viedä hänen aikaansa liikaa, koska hän oli suostunut vastaanottamaan meidän iltapäivästä, joten juttelimme asiasta lyhyesti. Kerroin, että olen jo ollut vähän huolissani siitä, ovatko munasoluni huonolaatuisia. Hän sanoi tiputtelun kuitenkin olevan usein vain merkki siitä, että raskautta ei ole alkanut. Liioittelua moiset aatokset siis.

Vielä en ole tuntenut mitään kummempia tuntemuksia kehossani. Mutta ehtiihän tässä vielä hyvät turvotukset ja tukaluudet keräämään kehoon. Näin tavallaan toivon, jotta tiedän, että keho tällä kertaa reagoisi lääkkeisiin.

Huomenna uuteen ultraan ja silloin selviää, päästäänkö punktioon tässä kierrossa. Lääkärimme heitti kolikkoa maanantain puolesta, jos punktiopäivään siis päästään. JÄNNITTÄÄ!!! Ihan kamalasti. Viime kierron pettymys on niin tuoreessa muistissa. Yritän keskittyä hengittelyyn ja siihen, että kaikki on hyvin nyt. Tässä ja nyt. Hetkessä, joka on ainut aika, joka meillä on.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen,

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai