Siirry pääsisältöön

Ultra kp9

Hyvin käyntiin lähtenyt kierros sai matkakumppanikseen pientä epäilystä torstaina. En olisi uskonut, että tulen vielä kiroamaan tätä monirakkulaisuutta toistuvasti. Munasarjat siis reagoivat lääkkeisiin hyvin ennalta-arvaamattomasti. Ultrassa löytyi yksi 24 mm (huhhuh!), viisi 13-18 mm ja yhdeksän 11-12 mm kokoista follikkelia. Niiden lisäksi lääkäri kirjasi ylös kolme 9-10 mm. Kaipa hän siis näki toivoa yhteensä 18 rakkulalla. Papereissa lukee myös oik. 15, vas 8. Olisiko kokonaisjoukkiossa siis jopa 23 follikkelia?

Lääkärimme vastasi rehellisesti kysymykseeni siitä, mikä tällä tiellä olisi se huonoin skenaario. Siinä saataisiin punktioitua vain muutama rakkula. Hän sanoi kuitenkin pitkän kokemuksen rintaäänellä, että kyllä niiden pienempien sieltä vielä pitäisi ehtiä matkaan mukaan. Hän taisi jopa sanoa "panevansa päänsä pantiksi" asiasta. Luulenpa vain, että viime kierroksen pettymykset kummittelevat mielessä niin voimakkaina, etten meinaa pystyä päästämään epäilyksistä irti. Miten meillä voisi tällä matkalla joku kohta muka mennä kuten toivottu? Kun monet lapsettomuusmatkan vaiheet ovat tähän asti menneet sieltä vaikeamman kautta, on vaikea uskoa ja luottaa hyvään.

Punktiopäivä varattiin maanantaille. Irrotuspistos pistetään huomenna eli lauantaina klo 21.40. Siirrän kaikki toiveeni korkeimmalle, että iso joukko niitä pienempiäkin rakkuloita jaksaisivat kasvaa siihen mennessä 17-19 millisiksi. Sen kokoisia niiden kuulemma olisi hyvä olla siinä vaiheessa, kun irrotuspistos pistetään.

Harmittaa, kun en ehtinyt viime käynnillä spekuloida valittuja lääkkeitä ja niiden annoksia lääkärin kanssa. Huomaan nimittäin miettiväni, että olisiko punktio ollut parempi siirtää keskiviikolle. Olisiko Menopurin sijaan kannattanut kuitenkin valita Bemfola? Näillä nyt joka tapauksessa edetään ja punktiopäivä on lähempänä kuin uskonkaan. Sitä ennen levätään ja nautitaan viikonlopun tuomasta vapaudesta.

Jos täällä on muita IVF-hoidon läpikäyneitä ja parhaillaan sitä läpikäyviä, olisi mukava kuulla, minkä kokoisia follikkeleita teillä on ultrattu ennen punktiota ja sen yhteydessä. Vertaistuki voisi auttaa kovasti. Sydämiä ja lämpöisiä ajatuksia kaikille sekä rentouttavaa viikonloppua - koronaviruksesta huolimatta - jokaiseen kotiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Raskauden ensimmäinen kolmannes

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen,

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai