...until proven otherwise! Otsikko voi hämätä. Mutta annetaan mennä. Minusta on niin kovin hellyyttävä ajatus, että olen elämäni ensimmäistä kertaa raskaana, kunnes toisin todistetaan. Sisääni tuikattiin eilen katetrilla pienen pieni morulavaiheen alkio.
Peruutetaan hieman ajassa taaksepäin. Maanantaina punktiossa minulta tyhjennettiin 30 rakkulaa. Niistä 19:stä löytyi munasolu. Seuraavana päivänä saimme hieman lannistavia uutisia. Munasoluista ainoastaan 11 oli ollut kypsiä. Niistä kuitenkin kahdeksan oli hedelmöittynyt. Tästä olimme tosi iloisia. Lisää alkioidemme kohtalosta saisimme tietää sitten loppuviikosta. Perjantaihin tuntui olevan ikuisuus.
Maanantaina punktion jälkeisellä kotimatkalla luin uutisen, joka väläytti mahdollisuutta, että työpaikkani sulkee ovensa ja poikkeustilaa ollaan suunniteltu. Iltapäivällä seurattu hallituksen tiedotustilaisuus vahvisti epäilyt. Lojuin kotona sairauslomalla, aran alavatsan vuoksi, keskiviikkoon asti. Päätin kuitenkin olla vielä torstain poissa, koska silloin oli jo mahdollisuus jäädä pysyvämmin etätöihin. Nyt ei olisi hyvä aika saada kehoon kyytipojaksi mitään virusta. Klinikkamme nimittäin tiedotti todennäköisesti jatkavansa hoitoja ja perjantaina olisi tuoresiirto. Päivät matelivat maanantaista hitaasti kohti perjantaita. Matkalla oli tiedossa monia mutkia ja epävarmuuden paikkoja. Pysyisikö klinikkamme ovet auki? Tulisinko kipeäksi, jolloin tuoresiirto peruuntuisi sen vuoksi? Miten alkioidemme käy? Olisiko vatsani toennut riittävästi punktiosta?
Perjantaina heräsin virka-aikaan hoitamaan hommiani. Työskentelen alalla, joka ei todellakaan tunne käsitettä etätyöt. Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että olemme joutuneet muokkaamaan työmme etäältä hoidettavaksi. Oli aika ihanaakin herätä keittämään kahvia ja siirtyä yövaatteet päällä kotitoimistoon eli sohvalle. Ajattelin heitä, joille tämä on arkipäivää. Eivät ymmärräkään, miten hienoa on päästä vessaan kun tarvitsee. Täydentää kahvikuppia kun siltä tuntuu. Halia hetkinen puolisoa ja kerätä siten taas uutta energiaa jatkaa työtä. Somettaa hetkinen siellä, toinen täällä. Saatika hoitaa hoitoihin liittyviä menoja ja asiointia ilman, että pitää miettiä kaikkia kuvioita ja aikataulutuksia niiden onnistumiseksi. Tai puhelun tullessa kaivautua johonkin siivouskomeroon, jotta väärät korvat eivät kuulisi asiointia. Luksusta. Toki kaiken tämän ohella tiedostan koronatilanteen vakavuuden, enkä todellakaan toivoisi, että olisimme tässä tilanteessa.
Odotin perjantaina koko ajan soittoa labrasta. Olin aivan varma, että sieltä pitäisi tulla puhelu alkioidemme kohtalosta. Lopulta päätimme soittaa sinne itse. Ties vaikka olisivat inhimillisen unohduksen seurauksena skipanneet meidät listalta. Selvisi, ettei mitään puhelua ollut tulossakaan :D olimme jännittäneet koko aamupäivän ihan turhaan. Kätilö myöskin sanoi, että jos meille olisi tullut puhelu, se olisi todennäköisesti kertonut siitä, että kaikki ei olisi ollut kohdillaan. Ehkäpä tuoresiirtoon ei silloin olisi päästy. Kätilö lupasi käydä kysymässä alkioidemme tilannetta biologilta. Odotin mykän puhelimen päässä piinaavan ehkä-kaksiminuuttisen. Biologi oli kuulemma ollut pipetti kädessään hoitamassa hommiaan, eikä päässyt kurkkimaan labrakaappiin, mutta totesi työnsä ääreltä, että "kyllä siellä on hyvin elämää".
En voinut pidättää helpotuksen kyyneliä suljettuani puhelimen. Ymmärsin jännittäneeni tätäkin vaihetta niin kamalasti. Ilmankos sydänkin on ollut aivan levoton punktion jälkeen. Klinikalla olimme hyvissä ajoin. Varmistimme voivamme tulla tähän elämämme kannalta erittäin merkittävään toimenpiteeseen yhdessä. Vähän pitkin hampain Puoliso hyväksyttiin matkaan mukaan, vaikka kuinka varmistelimme olevamme terveitä. Oli ihanaa nähdä tuttua lääkäriä, josta on ehtinyt tulla jo tosi tärkeä kanssakulkija tällä matkalla. Hän tekee työtään samalla niin ammattitaitoisesti ja asiakeskeisesti, mutta empaattisesti ja sydämellä!
"Kyllä siellä on hyvin elämää" voi tietysti tarkoittaa eri toimijoille eri asioita. Biologi tuli kertomaan meille, että muutama alkio oli lopettanut kasvunsa aika lailla alkuunsa. Mutta muut sinnikkäät ovat jatkaneet kasvua ihan aikataulussa. Huvittavaa on se, että nyt muistikuvani heittää. Joko kolme oli lakannut kasvamasta, yksi siirrettiin tuoreeltaan ja neljä jäi jatkamaan kasvuaan. Tai sitten neljä oli lopahtanut, yksi siirrettiin ja kolme jäi kaappiin kasvamaan. Jos ensimmäinen skenaario pitää paikkansa, yli 50 prosenttia on toistaiseksi hengissä. Toisessakin skenaariossa 50 prosenttia läpäisi kriittiset ensimmäiset päivät. Olen näistä lukemista todella tyytyväinen. Totesin kotimatkalla Puolisolle olevani erittäin onnellinen omasta valoisasta ja toiveikkaasta suhtautumisesta tähän tulokseen.
Tähän aamun asti piti vielä jännittää. Jännittää sitä, moniko labrakaapissa majailevista morula-alkioista on jaksanut jatkaa blastokystiksi asti. Labrasta tuli viestiä: "Hei, tänään saimme pakastettua kolme alkiota." Lähetin vastauksen, jossa kiittelin viestistä. Kysyin myös, oliko eilen ollut hengissä vielä neljä vai viisi alkiota. Lisäksi kerroin pohtivani, olivatko kasvuaan jatkaneet alkiot ICSI- vai IVF-menetelmällä hedelmöittyneitä. Biologi soitti meille vastaukset. Kaikki tähän päivään asti selvinneet oli mikrohedelmöitettyjä soluja. Eilen oltiin vielä seurailtu kokonaisuudessaan viittä alkiota, yksi väsähti siis vielä eilen. Yksi oli ehtinyt jo blastoksi asti, kahta ei voitu vielä luokitella blastoiksi. Niille oli kuitenkin jo alkanut kasvaa blastomaista solukalvoa. Kysyin, miksei näitä vielä viljelty lisää. Biologi kertoi, että sunnuntaina heillä ei ole työntekijöitä ja maanantaiaamuun solut olisivat voineet kehittyä sitten jo liikaa. Nyt vain toivotaan, että kaikki kolme pakkasessa olevaa alkiota selviävät sulatuksesta ja ne kaksi mahdollisesta jatkoviljelystä, mikäli niille tulee vielä joskus käyttöä. Alkiot näyttivät kuulemma hyviltä. Hedelmöittymään lähteneistä soluista useimmiten 30-50 prosenttia selviävät pakkaseen/siirtoihin asti. Meillä tulos on 50 prosenttia, johon olen todella tyytyväinen.
Joka tapauksessa se, että meidän sukusolumme ovat löytäneet toisensa, alkaneet keskustella, osa heittää ilmeisen hyvääkin läppää keskenään ja päättäneet jatkaa yhteistä matkaa - on se sitten todella lyhyt tai kokonaisen elämän mittainen - on kovin liikuttava, lämmittävä ja hellyyttävä ajatus! ❤️
Peruutetaan hieman ajassa taaksepäin. Maanantaina punktiossa minulta tyhjennettiin 30 rakkulaa. Niistä 19:stä löytyi munasolu. Seuraavana päivänä saimme hieman lannistavia uutisia. Munasoluista ainoastaan 11 oli ollut kypsiä. Niistä kuitenkin kahdeksan oli hedelmöittynyt. Tästä olimme tosi iloisia. Lisää alkioidemme kohtalosta saisimme tietää sitten loppuviikosta. Perjantaihin tuntui olevan ikuisuus.
Maanantaina punktion jälkeisellä kotimatkalla luin uutisen, joka väläytti mahdollisuutta, että työpaikkani sulkee ovensa ja poikkeustilaa ollaan suunniteltu. Iltapäivällä seurattu hallituksen tiedotustilaisuus vahvisti epäilyt. Lojuin kotona sairauslomalla, aran alavatsan vuoksi, keskiviikkoon asti. Päätin kuitenkin olla vielä torstain poissa, koska silloin oli jo mahdollisuus jäädä pysyvämmin etätöihin. Nyt ei olisi hyvä aika saada kehoon kyytipojaksi mitään virusta. Klinikkamme nimittäin tiedotti todennäköisesti jatkavansa hoitoja ja perjantaina olisi tuoresiirto. Päivät matelivat maanantaista hitaasti kohti perjantaita. Matkalla oli tiedossa monia mutkia ja epävarmuuden paikkoja. Pysyisikö klinikkamme ovet auki? Tulisinko kipeäksi, jolloin tuoresiirto peruuntuisi sen vuoksi? Miten alkioidemme käy? Olisiko vatsani toennut riittävästi punktiosta?
Perjantaina heräsin virka-aikaan hoitamaan hommiani. Työskentelen alalla, joka ei todellakaan tunne käsitettä etätyöt. Nyt olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että olemme joutuneet muokkaamaan työmme etäältä hoidettavaksi. Oli aika ihanaakin herätä keittämään kahvia ja siirtyä yövaatteet päällä kotitoimistoon eli sohvalle. Ajattelin heitä, joille tämä on arkipäivää. Eivät ymmärräkään, miten hienoa on päästä vessaan kun tarvitsee. Täydentää kahvikuppia kun siltä tuntuu. Halia hetkinen puolisoa ja kerätä siten taas uutta energiaa jatkaa työtä. Somettaa hetkinen siellä, toinen täällä. Saatika hoitaa hoitoihin liittyviä menoja ja asiointia ilman, että pitää miettiä kaikkia kuvioita ja aikataulutuksia niiden onnistumiseksi. Tai puhelun tullessa kaivautua johonkin siivouskomeroon, jotta väärät korvat eivät kuulisi asiointia. Luksusta. Toki kaiken tämän ohella tiedostan koronatilanteen vakavuuden, enkä todellakaan toivoisi, että olisimme tässä tilanteessa.
Odotin perjantaina koko ajan soittoa labrasta. Olin aivan varma, että sieltä pitäisi tulla puhelu alkioidemme kohtalosta. Lopulta päätimme soittaa sinne itse. Ties vaikka olisivat inhimillisen unohduksen seurauksena skipanneet meidät listalta. Selvisi, ettei mitään puhelua ollut tulossakaan :D olimme jännittäneet koko aamupäivän ihan turhaan. Kätilö myöskin sanoi, että jos meille olisi tullut puhelu, se olisi todennäköisesti kertonut siitä, että kaikki ei olisi ollut kohdillaan. Ehkäpä tuoresiirtoon ei silloin olisi päästy. Kätilö lupasi käydä kysymässä alkioidemme tilannetta biologilta. Odotin mykän puhelimen päässä piinaavan ehkä-kaksiminuuttisen. Biologi oli kuulemma ollut pipetti kädessään hoitamassa hommiaan, eikä päässyt kurkkimaan labrakaappiin, mutta totesi työnsä ääreltä, että "kyllä siellä on hyvin elämää".
En voinut pidättää helpotuksen kyyneliä suljettuani puhelimen. Ymmärsin jännittäneeni tätäkin vaihetta niin kamalasti. Ilmankos sydänkin on ollut aivan levoton punktion jälkeen. Klinikalla olimme hyvissä ajoin. Varmistimme voivamme tulla tähän elämämme kannalta erittäin merkittävään toimenpiteeseen yhdessä. Vähän pitkin hampain Puoliso hyväksyttiin matkaan mukaan, vaikka kuinka varmistelimme olevamme terveitä. Oli ihanaa nähdä tuttua lääkäriä, josta on ehtinyt tulla jo tosi tärkeä kanssakulkija tällä matkalla. Hän tekee työtään samalla niin ammattitaitoisesti ja asiakeskeisesti, mutta empaattisesti ja sydämellä!
"Kyllä siellä on hyvin elämää" voi tietysti tarkoittaa eri toimijoille eri asioita. Biologi tuli kertomaan meille, että muutama alkio oli lopettanut kasvunsa aika lailla alkuunsa. Mutta muut sinnikkäät ovat jatkaneet kasvua ihan aikataulussa. Huvittavaa on se, että nyt muistikuvani heittää. Joko kolme oli lakannut kasvamasta, yksi siirrettiin tuoreeltaan ja neljä jäi jatkamaan kasvuaan. Tai sitten neljä oli lopahtanut, yksi siirrettiin ja kolme jäi kaappiin kasvamaan. Jos ensimmäinen skenaario pitää paikkansa, yli 50 prosenttia on toistaiseksi hengissä. Toisessakin skenaariossa 50 prosenttia läpäisi kriittiset ensimmäiset päivät. Olen näistä lukemista todella tyytyväinen. Totesin kotimatkalla Puolisolle olevani erittäin onnellinen omasta valoisasta ja toiveikkaasta suhtautumisesta tähän tulokseen.
Tähän aamun asti piti vielä jännittää. Jännittää sitä, moniko labrakaapissa majailevista morula-alkioista on jaksanut jatkaa blastokystiksi asti. Labrasta tuli viestiä: "Hei, tänään saimme pakastettua kolme alkiota." Lähetin vastauksen, jossa kiittelin viestistä. Kysyin myös, oliko eilen ollut hengissä vielä neljä vai viisi alkiota. Lisäksi kerroin pohtivani, olivatko kasvuaan jatkaneet alkiot ICSI- vai IVF-menetelmällä hedelmöittyneitä. Biologi soitti meille vastaukset. Kaikki tähän päivään asti selvinneet oli mikrohedelmöitettyjä soluja. Eilen oltiin vielä seurailtu kokonaisuudessaan viittä alkiota, yksi väsähti siis vielä eilen. Yksi oli ehtinyt jo blastoksi asti, kahta ei voitu vielä luokitella blastoiksi. Niille oli kuitenkin jo alkanut kasvaa blastomaista solukalvoa. Kysyin, miksei näitä vielä viljelty lisää. Biologi kertoi, että sunnuntaina heillä ei ole työntekijöitä ja maanantaiaamuun solut olisivat voineet kehittyä sitten jo liikaa. Nyt vain toivotaan, että kaikki kolme pakkasessa olevaa alkiota selviävät sulatuksesta ja ne kaksi mahdollisesta jatkoviljelystä, mikäli niille tulee vielä joskus käyttöä. Alkiot näyttivät kuulemma hyviltä. Hedelmöittymään lähteneistä soluista useimmiten 30-50 prosenttia selviävät pakkaseen/siirtoihin asti. Meillä tulos on 50 prosenttia, johon olen todella tyytyväinen.
Joka tapauksessa se, että meidän sukusolumme ovat löytäneet toisensa, alkaneet keskustella, osa heittää ilmeisen hyvääkin läppää keskenään ja päättäneet jatkaa yhteistä matkaa - on se sitten todella lyhyt tai kokonaisen elämän mittainen - on kovin liikuttava, lämmittävä ja hellyyttävä ajatus! ❤️
Onnea ja tarrasukkia <3
VastaaPoistaMainitsiko lääkäri myös tuon luvun, että hedelmöittyneistä 30-50% jaksaa pakkaseen asti? Itse mainitsin luvun perustuen toisen blokin tietoon, niin olisi mielenkiintoista tietää, että vahvistiko lääkäri myös tuon luvun?
Kiitos! <3 Valitettavasti olo on niin normaali kuin mahdollista. Ei ole siis tällä hetkellä tippaakaan luottoa tämän onnistumiseen. Mutta vielä viikko pitäisi jaksaa piinailla, joten yritän pitää mielialaa edes hieman koholla. Onneksi muut asiat auttavat jaksamaan ja saavat päivät kulumaan mukavasti. Toivottavasti siellä olis tarrasukkien pito toiminut hyvin!!
VastaaPoistaLuin tuon luvun juuri sun blogista ja sillä lähdin varmistamaan asiaa lääkäriltä. Sekä hän että biologi olivat sitä mieltä, että keskimääräisesti 30-50 % hedelmöittymään lähteneistä soluista selviävät blastoiksi.
Kiva kuulla vahvistus vielä ammattilaisilta tuolle luvulle.
VastaaPoistaÄlä vielä heitä toiveita menemään. Tuossa vaiheessa ei oireettomuus tarkoita vielä mitään. Toivotaan parasta <3
Milloin klinikka ohjeisti tekemään raskaustestin? Meinaatko uskaltaa testata jo aikaisemmin vai maltatko odottaa tätä päivää?
VastaaPoista1.4. olisi testipäivä. Voin sitten tulla kirjoittelemaan tänne mitä vain, ja kukaan ei tiedä, onko se aprillipilaa vai ei... Heheh... En todellakaan testaa aiemmin. Mulla on puhdas vihasuhde raskaustesteihin. Ja tosiaan täälläkin mieli aika maassa, kun tää nyt tuntuu aika menetetyltä tapaukselta ja yksityisetkin saattavat mennä tosissaan kiinni. Ei auta kuin odotella 😥
PoistaTotta, tuolloin ei voikaan mitään uskoa :D
PoistaKovin lähellä jo ollaan tuota jännittävää päivää. Ymmärrän täysin tuon suhtautumisen raskaustesteihin. Se yksi viiva on kamalin näky.
Toivotaan kuitenkin, ettei sellainen näky olisi nyt luvassa. Kuitenkaan oireet tai oireettomuus ei tarkoita vielä mitään ja joskus se elämä yllättää.
Peukut pystyssä loppuun asti. <3
Teidän jännittävä testipäivä taisi koittaa. :) Jännitän hulluna teidän puolesta. Kuinka teidän kävi? :)
PoistaMä oon jännittäny täällä samaa kuin Emma :)
VastaaPoista