Siirry pääsisältöön

Piinapäivät ennen testipäivää

Päätinkin pitää piinapäiväkirjaa. Melkoista tajunnanvirtaa tällä kertaa.

pp1: Havahdun heti päivän alettua apeuteen. En tunne kehossani mitään erikoista normaaliin olotilaan verrattuna. Olen aivan varma, ettei tästä tälläkään kerralla tullut mitään. Aamulla oli vähän flunssainen olo, mutta kun sekään ei poikkea tavallisesta. Ärsyttävää, kun olen jostain keksinyt, että oireiden tulisi alkaa välittömästi alkionsiirron jälkeen. Ärsyttävää, kun niin monet puhuvat siitä tunteesta. Että sen vain kuulemma tietää, kun on onnistunut, vaikkei oireita olisikaan. Väitän, että senkin voi tuntea, kun ei ole. Tulee pitkät piinapäivät. Toisaalta viime kierrossa tein surutyön jo ennen testipäivää, koska silloinkin valitettavasti olin varma epäonnistumisestani. Se taas helpotti testipäivää ja yksi viiva ei kirpaissutkaan. Toivottavasti tällä kertaa saan testipäivänä nauraa sisäiselle pessimistilleni/realistilleni oikein kunnolla. Nukuin kyllä kahden tunnin päiväunet ja olen sen jälkeen ollut melkoisessa usvassa. Sekin taitaa vain olla ihan normaalia perjantaiväsymystä. Päiväunien jälkeinen viestittely IVF-siskon kanssa saa hymyn huulille. Hänelläkään ei kuulemma ole vielä mitään oireita. Lohdutan sanomalla, että oireista tai oireettomuudesta ei voi päätellä mitään. Sokea tässä taluttaa sokeaa, naurahdan. Illalla olen entistä apeammalla tuulella. Juttelen Puolisolle, että kaksin jääminen on hyvä vaihtoehto, kun sen saa valita vapaaehtoisesti tai hyväksyy sen tuloksettoman raskaaksi yrittämisen myötä. Mutta tällainen limbo ei sovi kenellekään. Ei kukaan halua elää omaa elämäänsä jossain ihmeellisessä välitilassa.

pp2: Nukuin lähes kellon ympäri. Näin erikoisia unia. Yhdessä unessa matkustin ympäri kaupunkia pieni lapsi kainalossani. Lapsi ei ollut biologisesti minun, mutta hänet oli annettu minulle. Hän tuntui pehmeältä ja ihanalta sylissä. Heti herättyäni havahdun lapsettomuuden todellisuuteen. Oireettomuus ahdistaa. Alakulo ei ole juurikaan hellittänyt otettaan. Erillisyyden ja eriarvoisuuden tunne on ollut tänään lähes lamauttava. Pakotan itseni nousemaan yksinäisyyden ja alakulon suosta ja lähden kävelylle. Ulkoilu ja ehkä kevään tähän asti lämpimin päivä piristävät. Myös Puolison seura on tuonut iloa. Hän tilaa meille pizzat, jotka nautimme sarjaa katsellen. Rappukäytävässä 1,5-vuotias naapurin lapsonen huhuilee äitiään. "Äitii, äiti" - äänet saavat hymyilemään. Illalla katsomme telkkarista Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa. Kilpailija voittaa 5000 euroa. Jään itselleni kiinni ajatuksesta, että sillä summalla kattaisi jälleen yhden IVF-kierroksen yksityisellä.

pp3: Tänään on helpompi luottaa meidänkin vuoromme tulevan vielä. Jos ei tässä kierrossa, niin ehkä jo seuraavassa. Ei ole oireita, muttei myöskään niin ahdistunut olo. Tai pieniä menkkamaisia jomotuksen tunteita silloin tällöin alavatsalla. Niin oli viimekin kerralla. Lisäksi jonkin verran ahdistaa henkeä. Syvään henkeä vedettäessä myös rintaa vihlaisee. Olen päättänyt, etten tässä kierrossa katso paperia pyyhkimisen yhteydessä. Haluan unelmoida, että meillä voisi olla oireeton alku tällä unelmien tiellä. Ulkoilu tekee taas kerran hyvää. Samoin itsetehty tillipesto sekä uunissa valmistetut limelohi ja uunijuurekset.

pp4: Työviikko alkoi. Olo ja mieli ovat kummallisen virkeät. Aamu alkaa lenkillä, virkistävällä suihkulla ja hyvällä aamiaisella. Illalla käyn vielä pyöräilemässä ja moikkaamassa äitiä. Hän uskaltaa udella "lääkärikäynneistä". Aiheesta ääneen puhuminen saa mieleni hetkeksi matalaksi. Illalla kadun sitä, että olen paljastanut tilanteemme perheelleni. Mutta kun en silloin vuosi sitten voinut tietää, mikä meitä vielä odottaa.

pp5: Viikon toinen työpäivä alkaa stressaantuneena. Ystävän vierailu lapsineen kotipihallemme piristää mieltä. On kiva päästä juttelemaan tästäkin tilanteesta. Juomme kahvia auringossa, ihailemme 3-vuotiaan touhuja, sylittelen pientä pienimmäistä koronasta huolimatta. Lopuksi lähdemme vielä kävelylle meren rantaan. Valehtelen ystävälle, että takana on vasta yksi siirto. Olisi ollut liian raskasta kertoa, että toista tässä jo piinaillaan, eikä se tunnu onnistuneen.

pp6: Olen päättänyt, kuten sanottua, etten tässä kierrossa katso pyyhittäessä paperiin. Tiputteluvuodon näkeminen saisi minut alas pilvilinnoista, joissa aion nyt ihan luvan kanssa nautiskella pehmeistä unelmista. Yhden kerran huomaamattani ajaudun katsomaan paperiin ja se on ihan valkoinen. Voisinko sittenkin...

pp7: Viestittelen IVF-siskoni kanssa. Selviää, ettei hänelläkään ole liiemmin oireita siirron jälkeen. Huomaan itseeni hiipineen rauhan. Ajattelen, etten halua luopua toiveikkuudesta ja uskosta tämän siirron suhteen. Ensimmäistä kertaa tunnen rauhan sen kanssa, että oireista ja oireettomuudesta ei voi vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Raskaushormoni nousee jokaisella yksilöllisesti. Eilen ja tänään on myös alavatsalla ollut menkkamaisia tuntemuksia. En osaa huolestua niistäkään. Kaikesta mielenrauhasta huolimatta havaitsen jännittäväni maanantaina koittavan testipäivää. Pohdin ääneen, olisiko moraalisesti liian arvelluttavaa soittaa maanantaina klinikalle kertoakseni, että testi on negatiivinen, mutta vuoto ei ole vielä alkanut. Tämä vaihtoehto antaisi mahdollisuuden rauhassa odottaa, alkaako vuoto vai ei. Puoliso tuumii, että kaikista maailman eettisesti arvelluttavista hirmuteoista tuo olisi melko lievä. Hän antaa idealleni hyväksynnän.

pp8: Olo on edelleen rauhallinen. Tänään alkaa viikonloppu ja se jos mikä on ihana, odotettu ja mieltä hivelevä ajatus! Ajattelen maanantaita ja testipakkoa. En haluaisi tehdä sitä! Voisinpa vain odottaa mahdollista vuotoa. Mutta mitenköhän Terolut-kuurin kanssa sitten pitäisi toimia? Ehkäpä siis joudun vain testaamaan.

Pp9: Lauantai ja lupa nukkua pitkään - vaan eipäs nukuttanutkaan! Unet olivat muutenkin aika levottomia. No, huomenna sitten, ajattelen. Fiilis on kuitenkin valoisa. Syömme aamupalaa, keitettyjä kananmunia leipien päällä. Niitä olen kyllä syönyt nyt melkein joka aamu koronaeristyksen aikana. Toivottavasti eivät kolesterolit huitele pilvissä. Kuuntelemme musiikkia ja loikoilemme sohvalla. Yksi Absoluuttisen nollapisteen Eräät tulevat juosten -kappaleen kohdista alkaa naurattaa: "Oli se synkkä vuosi, kun kukaan ei pessyt käpäliään ja puoli Eurooppaa kuoli. Teatterit suljettiin ruton vuoksi. Paitsi Virallisin." Aikamoinen sattuma, kun Puoliso ei edes muistanut tuota kohtaa pannessaan kappaleen soimaan. Tunnen voimakasta rakkautta Puolisoa kohtaan, kerron sen ja nautin hänen läheisyydestään. Nukahdan vartin päiväunille hänen syliinsä.

Pitkän toimettoman aamun jälkeen, kahden korvilla lähdemme pyöräilemään. Määränpäänämme on tällä kertaa käydä treffaamassa kaveria korona-ajan tyyliin kotipihan terassille. Matkalla on monia työmaita, kova vastatuuli ja jään muutamiakin kertoja kiinni surkeasta suuntavaistostani. Ärsyttää. Ihmettelen, miten ailahtelevainen sitä voi olla. Aamun hyvä, levollinen fiilis oli loitonnut siitä hetkestä aika kauas. Kiukuttelen voivanikin sitten pyöräillä kotimatkan yksin, koska ole niin huonoa seuraa. Lopulta kotimatka onkin aivan ihana! Pyöräilypuhti on taas normaali, pysähdymme ihailemaan kivoja asuinalueita ja luonnon heräämistä. Aurinko paistaa, lämmittääkin hieman ja pyörällä rullailu tuntuu parhaimmalta koskaan! Matkaa kertyy kokonaisuudessaan arviolta 25 kilometriä.

Kotiin päästyämme päätän laittaa viestin IVF-siskolleni: "Lauantai alkaa kääntyä jo iltaan, mikä tarkoittaa testipäivän olevan vajaan puolentoista vuorokauden päässä. Mitkä fiilikset siellä?" Saan melko pian vastauksen. Hän kertoo aikoneensakin viestittää ja ajatelleensa meitä ja että nyt on tiedossa sensitiviinen postaus. Hän on aamulla tehnyt haalean, mutta selkeän positiivisen. Huomaan säikähtäväni viestiä, en ollut siihen vielä valmis. Olin aivan varma, että hän tekisi testin maanantaina - ja niinhän oli kuulemma  ollut hänkin. Aiemmasta tutut raskausoireet saivat hänet kuitenkin ottamaan pientä etumatkaa. Säikähdyksestä selvittyäni huomaan olevani hänen puolestaan sydänjuuriani myöten onnelinen. Se on ihana saada kirjoittaa vilpittömästi hänelle. Samalla kuitenkin huoli omasta oireettomuudesta ja pelko testipäivästä nousevat suurempiin potensseihin.

Sanon Puolisolleni nukkuvani tänä yönä makeasti. Väsymys onnellisen päivän jälkeen on käsinkosketeltavissa. Nukahdan illalla aika pian. Herään kuitenkin ehkä 30 minuutin kuluttua hikilammikosta. Lopulta yö on yhtä heräilyä, hikoilua, vessassa käymistä (tämä on tuttua minulle) ja taas kerran hikoilua. Stressaan testipäivää, enkä saa sitä pois mielestäni. En millään.

pp10: Oireista muuten sen verran, että eilen aamusuihkussa huomasin suuhuni, lähelle kurkkua päätyneen pienen hiuksen. Otin sen pois kunnon yökkimisrefleksin kanssa. Kaupassa käydessämme erään sauhuttelijan tupakansavu tuntui hetken sadasosan ajan kuvottavalta. Minulle, joka rakastan tupakan polttelusta lähtevää tuoksua! Kuvittelenko kaiken? Kiinnitänkö vain huomiota ihan tavallisiin tilanteisiin ja luon ne mielessäni raskausoireiluksi? Minulla ei ole nälkä, minua ei pissata normaalia enempää, mielialani vaihtelevat normaalistikin, vatsakin toimii melko normaalisti, eikä rinnoissa ole pisaran vertaa arkuutta.

Tiputteluvuodosta en ole täysin varma, koska en ole antanut itselleni lupaa tutkia sitä, mutta ilmeisesti se ei ole vielä ainakaan kunnolla alkanut. Puin lauantaiksi pikkuhousunsuojan, joka oli illalla ihan valkoinen. Tänään huomaan pienen värillisen laikun pikkuhousuissani. Tämä taisi siis olla tässä. Mieliala on surkea ja alamaissa. Taidan todellakin vain lopettaa ne Terolutit huomiseen iltaan ja odottaa vuodon alkua. Miksi kiusata itseään testaamalla negatiivisen testin, jos on lopputuloksesta aivan varma?

Pyöräilemme taas jonkin aikaa ympäri kaupunkia. Tunnen kevään pyörälenkkien jo nyt vaikuttaneen lihaksistooni. Havainto saa hyvälle mielelle. Muuten onkin aika ankea olo, eikä elämä jaksa tänään oikein maistua. Haemme lounasta paikallisesta ravintolasta. Illemmalla huomaan tiputteluvuodon alkaneen. Totean tämän olleen tässä. Ei muuta kuin kohti uutta kiertoa sitten. Puoliso saa huomenna soittaa negatiivisen testituloksen klinikalle - vaikka tuskin aion oikeasti testatakaan. Testaaminen tässä tapauksessa olisi sama kuin varmistaisi laskimella, onhan yksi plus yksi varmasti kaksi eikä kolme.


Kommentit

  1. Voi kurja kuulla, jos ei nyt tärpännyt. <3 Kävi kuitenkin mielessä, että mielestäni moni on raportoinut tiputteluavuotoa pp9 tienoilla ja sen jälkeen ja se ei ole kuitenkaan ollut menkkavuotoa. Voisiko vielä olla toivoa? Tsemppiä sinne joka tapauksessa ja onneksi teillä on vielä pakastimessa toivon alkuja. <3

    VastaaPoista
  2. Mitenkä siellä sujuu, olisi mukava kuulla päivitystä teidän tilanteeseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Eipä ole asiat edenneet mihinkään. Blogin kirjoittaminen on jäänyt, kun tämä lapsettomuusasia lähinnä ärsyttää, eikä sitä jaksa pohtia yhtään enempiä kuin on tarve. Yritystä ja askelia eteenpäin ollaan kyllä ottamassa tässä, mutta katsotaan, milloin jaksan niistä kirjoitella. Nyt meidän uusi perheenjäsen alkaa olla liian kiinnostunut mun kymmensormijärjestelmän napsuttelusta, että on parasta keskittyä taas hetki häneen... <3 Kiva oli löytää sun blogi, se olikin mulle uusi. Kiitos siis, että laitoit kommenttia!

      Poista
    2. Kiitos kun vastailit ja onnea uudesta perheenjäsenestä :) Kuulostaa tutulta, että lapsettomuusjuttuja ei jaksa vatvoa enempää kuin on pakko... toivottavasti pääsette taas kohti uutta yritystä, voimia siihen!

      Poista

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai

Viimeisen alkion siirto

Päätimme epäonnistuneen kolmannen alkionsiirron jälkeen lähteä yrittämään viimeistä mahdollisuuttamme heti. Julkisella suositellaan kuulemma välikiertoa lääkkeellisen kierron jälkeen, mutta yksityisellä tällaista käytäntöä ei ole. Kuukautiseni alkoivat keskiviikkona 16.9. En edes tehnyt raskaustestiä, koska tilanne oli niin tuttu. Niin nähty. Tiputteluvuoto alkoi normaaliin tapaan Terolutien läpi jo maanantaina. Ultra-aika varattiin torstaille 24.9. Matkalla klinikalle, kirjoitin viestin torstain naisten ryhmän ystävilleni: "Mä oon matkalla klinikalle. Totaalinen kisaväsymys sen suhteen. Päätä kivistää (mun pää ei oo kipee tyyliin ikinä) ja sydän muljuilee kurkussa asti. Viimeinen mahdollisuutemme pakastimessa ennen uutta ivf-hoitoa. Huoli puuhailee tuulenpesiä rintaan - metafora, joka on ollut mulle aina lohdullinen." Sain "supertsemppi-halituksia" ja tukea sydämien kera. Toiveikkaat, he ovat minulle niin tärkeitä! Lisäksi kirjoitin, että tänään illalla pitäisi o