Siirry pääsisältöön

Elämäni ensimmäinen plussa


Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa. 

Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti.

Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei auttanut kuin odottaa. Maanantaina soitin klinikalle ilmoittaakseni positiivisesta testistä ja varatakseni ajan HCG-verikokeeseen sekä varhaisultraan. HCG testattaisiin heti tiistaina. Sain varhaisultra-ajan perjantaille vajaan kahden viikon päähän. Päätin edetä hengitellen läpi päivien. Mitään muuta en voisi tehdä.

HCG oli yli 8000, yli viiterajojen. Hoitajan mukaan siis oikein hyvä tulos. Itse ihmettelin, miksi mitään ylärajaa pitää olla, jos arvo voi hyvin myös ylittää sen. Turhaa huolestumista aiheutti tämäkin. HCG-arvo oli hienoa kuulla, mutta itse ymmärsin, että eihän se sulje keskenmenon mahdollisuutta, mikäli se olisi alkanut vaikkapa eilen. 

Torstaina huomasin pientä vuotoa pyyhkiessäni vessassa. Vatsassa nippaili omituisesti. Tuntui, että vuoto alkaa. Olin töissä ja sellaisessa paikassa, jossa oli mahdotonta päästä tarkistamaan tilannetta heti. Kun vihdoin pääsin vessaan, alushousuissani ei ollut mitään. Olo vain todella kummallinen. Kun pääsin töistä kotiin, tuli itku. Itkin varmaa keskenmenoa miehelleni. Kerroin hänelle päivällä havaitusta vuodosta. Elämämme suurin unelma oli täyttynyt - olin ensimmäistä kertaa todistettavasti jollain tavalla raskaana - mutta kaikki tuntui kuin painajaiselta.

Perjantaina soitin klinikalle ja kerroin varmuudestani keskenmenon suhteen. Kerroin myös voivani pahoin, olo oli aamusta asti ollut etova. Hoitaja rauhoitteli sen kuulostavan kyllä aika tavalliselta raskausoireilulta. Yritin saada aikaistettua ultraa, mutta emme löytäneet sopivaa ajankohtaa. Pitäydyimme siis aiemmin sovitussa perjantaissa.

Perjantaina 23.10. alkoi siis etova olo, joka kesti non-stopina kolme päivää. Siihen yhdistyi kamala nuha. Nämä oireet ovat aaltoilleet siitä asti. Välillä tulee parempia päiviä, välillä heikottaa taas oikein urakalla. Olen onnistunut saavuttamaan suhteellisen rauhallisen mielen, enkä seuraa niin tiiviisti oireiluita. Tälläkin hetkellä rinnat ovat vähemmän kipeät kuin jokin hetki sitten, mutta mikäs siinä. Kivempi kun ei kolota. Väsymys on läsnä, muttei murskaavana. Iltaisin silmät luppaavat kiinni suht aikaisin ja pitkin päivää tekee mieli oikaista itsensä sohvalle.

Viikon ajan koitin sietää vaihtelevaa oirekuvaa. Lueskelin netistä tarinoita suht oireettomista alkuraskauksista. Omanihan ei kai edes ole ollut sellainen - onhan minua kuvottanut ja armoton flunssa on vaivannut melkeinpä plussasta saakka - mutta jotenkin sitä vain odottaisi joutuvansa oksentelemaan tai saavansa yökköreaktioita tupakansavusta tai hielle haisevasta kanssamatkustajasta bussissa. 

Perjantaina 30.10. koitti vihdoin varhaisultrapäivä. Viikkoja oli tällöin 6+6. Matkalla klinikalle koin elämäni pisimmät minuutit. Kirjoitin kännykkäni muistioon:  "Olen matkalla varhaisultraan. Uskomatonta, mutta niin se on, että 30 minuutin päästä saan tietää, sykkiikö sisälläni toinenkin sydän." Jännitys oli käsinkosketeltavissa.

Kommentit

  1. Hurraa, miten hieno uutinen, onnea mielettömästi teille <3 <3 <3 Varmaan aika normaalia meille lapsettomuudesta kärsineille, että hyviä uutisia on liiankin helppo epäillä. Nyt ei kun vaan nauttimaan siitä olotilasta, joka on työllä ja tuskalla saavutettu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Piinapäivät ennen testipäivää

Päätinkin pitää piinapäiväkirjaa. Melkoista tajunnanvirtaa tällä kertaa. pp1: Havahdun heti päivän alettua apeuteen. En tunne kehossani mitään erikoista normaaliin olotilaan verrattuna. Olen aivan varma, ettei tästä tälläkään kerralla tullut mitään. Aamulla oli vähän flunssainen olo, mutta kun sekään ei poikkea tavallisesta. Ärsyttävää, kun olen jostain keksinyt, että oireiden tulisi alkaa välittömästi alkionsiirron jälkeen. Ärsyttävää, kun niin monet puhuvat siitä tunteesta. Että sen vain kuulemma tietää, kun on onnistunut, vaikkei oireita olisikaan. Väitän, että senkin voi tuntea, kun ei ole. Tulee pitkät piinapäivät. Toisaalta viime kierrossa tein surutyön jo ennen testipäivää, koska silloinkin valitettavasti olin varma epäonnistumisestani. Se taas helpotti testipäivää ja yksi viiva ei kirpaissutkaan. Toivottavasti tällä kertaa saan testipäivänä nauraa sisäiselle pessimistilleni/realistilleni oikein kunnolla. Nukuin kyllä kahden tunnin päiväunet ja olen sen jälkeen ollut melkoises

Pakastetun alkion siirto

Niin vain koitti uusi alkionsiirtopäivä. Sekä kuun että kierron 16. päivänä kohtuuni siirrettiin BB-luokan blastokysti. Biologit luokittelevat - jostain syystä - alkioita luokkiin asteikolla A-D. Luokista ei vain yleensä haluta puhua asiakkaille, koska ne aiheuttavat turhaa spekulaatiota ja painetta. Raskaus voi kuulemma hyvin alkaa niin A- kuin D-luokan alkiosta. Ja kuulemma sellaisia alkioita ei edes pakasteta, joihin ei uskota. Heti saavuttuani toimenpidehuoneeseen sain kuulla hyviä uutisia: Kaksi morulavaiheeseen jäänyttä alkiota olivat jatkaneet kasvuaan. Toinen niistä siis pakastettiin uudestaan ja toinen siirrettiin kohtuuni etsimään itselleen oikeaa kohtaa aloittaa kasvunsa ihan oikeaksi ihmiseksi. Valmiiksi pakkasessa oli yksi blastokysti. Nyt meillä on siis pakkasessa yhteensä vielä kaksi kaunista blastokystiä. Jouduin menemään siirtoon yksin, koska koronavirustilanteen vuoksi klinikoille ei saa tulla tukijoukkojen kanssa. Itselläni oli kuitenkin onnekkaasti tuttuja matkass

Yllätyksellinen käänne varhaisultrassa

Sydän hakkasi rinnassa ja hengittäminenkin tuntui hieman raskaalta, kun odottelimme pääsyä lääkärimme ultrattavaksi. Alkuun kyseltiin vointeja, joista kerroin yksityiskohtia säästelemättä. Aika pian pääsin jo riisumaan housujani, siirryimme kohti ultraustuolia. Hyvin pian hahmotin ruudulta, mitä sisältäni löytyi. Ilmeisesti sitä on tullut aika taitavaksi erottamaan follikkelit ja muut kaiken sen mustaharmaan massan seasta. Yksityisellä on vieläpä se etu, että näkee itse kaiken, mitä lääkäri ultraa (en kyllä tiedä, miten tämä toimii julkisella). Joka tapauksessa, aivan kuin olisin jokusen sekunnin katsellut ruutua, että mitähän ihmettä?!  Pian lääkärimme jo sanoi, että täällä sykkii sydän. Se ruudulla vilkkuva valkoinen täplä oli kovin liikuttava näky. Hetkinen, täällähän sykkii myös toinen sydän. Alkioita on kaksi. Epäusko. Naurua. Joko alkio on jakautunut siirron jälkeen kahtia. Tai sitten olemme harrastaneet seksiä PAS-kierrossa otolliseen aikaan niin, että ovulaation induktion seura