Käynti perinatologilla

Torstaina 12.11. koitti viimein odotettu käynti vaikeiden raskauksien erikoislääkärillä klinikallamme. Hän oli tuolloin ensimmäistä päivää toimittamassa virkaansa ja me taisimme olla hänen ensimmäiset asiakkaansa. Alkukyselyjen jälkeen riisuin housuni ja pääsimme ultrattavaksi. Kohdusta paikannettiin pian kaksi sykkivää sydäntä ja hyvin aikataulussa kasvaneet pikkuiset. Liikutus oli suuri. Oivalsin, että vaikka raskaus etenee rauhallisin, luottavaisinkin mieli, uutta ultraa odottaa aina suurella jännityksellä. Mikään ei ole varmaa, kunnes varmuutta jotain kautta saa.

Ultrassa saimme varmistuksen siitä, että kummallakin kaksosista on omat raskauspussit ja istukat. Kyseessä on lääketieteen termein siis dikoriaalinen geminiraskaus. Toinen alkio vastasi viikkoja 8+4, toinen 8+1. Tuonkaltainen eroavaisuus on kuulemma ihan normaalia. Kohdunkaulu oli suljettu ja täysimittainen (37 mm). Kohtuontelossa nähtiin hematooma, joka on siis syy tiputteluvuodoille. Nyt en ole tiputellut taas varmaankaan viikkoon, joten ehkä hematooma on vihdoin imeytynyt kudoksiin ja sitä kautta hävinnyt kokonaan.

Omakantaan on kirjattu kyseessä olevan hyvin etenevä dikoriaalinen kaksosraksaus. Kuulostaapa se ihanalta! Raskausviikkoja on kasassa jo 11+1. Maaginen 12 viikon rajapyykki häämöttää vajaan viikon päässä. Odotan sitä ja seuraavaa ultraa kuin kuuta nousevaa.

Taas elellään epävarmoja päiviä. Olo on ollut melkolailla oireeton viimeiset pari viikkoa. Mitä nyt meinasin oksentaa eräänä aamuna aamubussiin... että näin! Kaikki taitaa lopulta olla aika suhteellista. Mutta esimerkiksi tänään on tuntunut siltä kuin en raskaana olisikaan. Vai olikohan minulla hieman etovaa oloa siinä ja tuossa toisessa hetkessä. Eniten pelottaa se, etteivät pikkuiset olekaan kasvaneet odotetusti. Pahimpia skenaarioita en uskalla edes sanoa ääneen. Seuraavaan h-hetkeen, ensimmäiseen seulontaultraan on aikaa viikko ja yksi yö. Maanantaina 7.12. tapaamme heidät jälleen.