Siirry pääsisältöön

Joululahja läheisille

Jouluna pääsimme kertomaan ilouutiset läheisillemme. Tiesin jo etukäteen hetkestä tulevan hyvin koskettavan. Olin lueskellut korttiin valitsemaamme runoa pitkin syksyä, erityisesti nt-ultrasta asti. Runo on joka kerta saanut minut kyyneliin. Sisältö koskettaa niin kovasti. Ja ehkä tässä kohtaa voidaan todeta myös raskaushormonien osallisuus herkistymiseen. Toki aitoja tunteita kaikki.

Jouluaaton vietimme minun perheeni luona. Meitä oli koolla, koronarajoituksia uhmaten, 13 (+2) henkilöä. Näistä kolme (+2) oli lapsia. Saunaolut oli alkoholiton ja joulupöydässä jännitin, sattuuko joku huomaamaan minun suurena kalan ystävänä täyttäväni lautasen kaikella muulla paitsi kalalla. Siinä ruokaa ottaessa taisin ääneen sanoa puolisolleni taitavani aloittaa näistä lämpimistä. Aivan kuin kaikki tosiaankin olisivat olleet kiinnostuneita syömisistäni. Ihmismieli on hassu ja ihminen itsekeskeinen... :D Lautanen oli lopulta niin täynnä, että olisi kyllä pitänyt ihan erikseen tulla tarkastelemaan nähdäkseen, oliko siellä graavilohta vai ei.

Aterian jälkeen lapsille jaettiin lahjat. Aikuiset päättivät yksissä tuumin odottaa omaa lahjanavaushetkeään illemmalle lasten jo mentyä nukkumaan. Nukutusrumbasta tuli lopulta toooosi pitkä. Siinä odoteltiin olkkarissa ihmisiä saapuvaksi kammareistaan. Ylhäällä oli nukuttaja jo kuulemma nukahtanut lapsen kanssa, toisessa huoneessa 5-vuotias ei millään saanut unta, muttei halunnut jäädä yksinkään (lopulta hän yritti nukahtamista klo 21-00 ja tuli sitten hetkeksi aikuisten seuraan olohuoneeseen. Olisipa näin toimittu jo aikaiseimmin).

Vihdoin olimme kaikki aikuiset koolla. Osa lahjoista oli jo avattuina. Kuiskasin puolisolleni, että nyt vaan sopivan tilaisuuden tullen tyrkkäät sen kuoren vanhempieni käteen, jotta tilaisuus ei mene ohi. Niin hän toimi. Isäni alkoi avata kuorta ja lukea runoa ääneen. Alku sujui piinaavan hitaasti, olkkarissa taisi olla hämärää. Äitini otti ohjat käsiin.

"Joku vauva saa alkunsa tulen ensimmäisestä kipinästä.
Toisen tuo mukanaan kaukainen tuuli.
Jotkut saavat alkunsa vain tähtien ollessa oikeassa asennossa.
Toiset saapuvat lahjana haikaran tuomana.
Lasihelmestäkin voi vauva putkahtaa.
Jotkut vielä pakkaskiteessä odottaa.
Kaikki samanlaisia, rakkaita, juuri oikeanlaisia.

Lokakuusta asti olemme kantaneet sydänalla suurta salaisuutta. Tai oikeastaan kahta.
Ensi vuonna kevään kääntyessä kesään meistä tulee äiti ja isä.
"

Kaikki itkimme. Siskoni kuvaili olevansa niin loputtoman onnellinen puolestamme. Ja sen kyllä näki. Loppuilta sujuikin sitten kuulumisia udellessa ja raskausjutuista kysellessä. Itselleni olisi vähempikin riittänyt. Tuntui tosi hassulta ollakin yhtäkkiä se perheen odottaja. Illalla paljussa sanoinkin toiselle siskolleni olevani ikuisesti lapsettomien puolella. Enkä halua kadottaa aikuisen minän identiteettiäni äitiyteen. Haluan olla minä ja tehdä, ajatella ja olla kuin aikuinen. En ainoastaan äiti. Haluan osata keskustella jatkossakin myös muista asioista kuin odotuksesta, äitiydestä, lapsista. Katsotaan, miten asia lopulta onnistuu. Ymmärrän kyllä sen, että kaiken mennessä hyvin edessä on valtava elämänmuutos.

Seuraavana päivänä pääsimme kertomaan samat uutiset puolisoni perheelle. Paikalla olivat hänen vanhempansa ja mummo. Äiti alkoi lukea korttia ja purskahtikin heti itkuun. Isä kuvaili myöhemmin luulleen hänen saaneensa lahjaksi viikon jalkahoitoloman kylpylästä.. :D Mummua taas alkoi itkettää, vaikkei hän yhtään tiennyt, mistä oli kyse. Lopulta äiti sai luetuksi kortin. Itkimme yhdessä. Hetki oli hyvin liikuttava. Aivan kuten olin arvellutkin. Myöhemmin otimme vielä videopuhelun puolisoni veljille perheineen. Heidän vastaanottonsa oli ilahtunut ja hämmentynyt. "Ei herranjumala", oli yhden veljen hieman huvittunut reaktio kaksosuutiseen. 

Helpottavinta on se, että nyt ei tarvitse enää salailla mitään. Ei kasvavaa vatsaa, hetkeksi hiipinyttä tukalaa oloa eikä erityisesti sitä kaikkea ihanaa ja onnellista, mikä tähän odotukseen liittyy. On tämä niin ihmeellistä kaiken sen yrityksen ja odotuksen, pettymysten, surun, epävarmuuden, kateuden ja muiden katalien tunteiden jälkeen. Nyt vaan toivon, toivon enemmän kuin mitään muuta, että kaikki päättyy hyvin! 💗 Meillä on lääkäriaika noin kahden viikon kuluttua ke 13.1., jolloin pääsemme kuulemaan pientemme sydänäänet. Sitä ennen on vain luotettava kaiken olevan hyvin. Ehkäpä tämä kasvava vatsa on konkreettisin merkki tällä hetkellä siitä, että kyllä siellä jotain kasvua tapahtuu. Ensimmäisiä liikkeitä odotan kovasti. Jospa pääsisin nauttimaan niistä pian.

Onnellista, ihmeellistä, ihanien seikkailujen täyttämää uutta vuotta 2021 kaikille!



Kommentit

  1. Onnellista tätä vuotta! Miten ihmeellisen kaunis runo, se piti ottaa itsellekin talteen, kuvaa jotenkin niin hyvin sitä, että lopulta ei ole merkitystä miten lapsi on saanut alkunsa. Olen itsekin päättänyt, että ei ole tarvetta salailla asiaa läheisiltä. Allekirjoitan myös täysin tuon, että oma itsensä pitää säilyttää myös vanhempana, olkoonkin että vanhemmuus tuli paljon myöhemmin kun olin toivonut. Ja lapsettoman näkökulmaa en takuulla unohda minäkään ikinä...

    VastaaPoista
  2. Runo on kyllä liikuttanut monet kerrat vielä joulun jälkeenkin. <3 Mä ajattelin "salata" asian alkuun tutuilta, työkavereilta ja varmaan tietyiltä sukulaisilta. Haluan ensin vähän aistia ilmaa, että mitenköhän kukin näkee nämä lapsentekoasiat. Yksi tuttu oli esimerkiksi kommentoinut juuri keskenmenon kokeneelle ja siitä kertoneelle, että "yleensähän keskenmenon jälkeen tulee nopeasti uudestaan raskaaksi". Kaverini oli vastannut siihen, että no tätä ensimmäistäkin yritettiin lähes pari vuotta. Toksinen positiivisuus on näissä kovin herkissä asioissa pahin suhtautumistapa, tietysti täydellisen ymmärtämättömyyden ja epäempaattisuuden jälkeen. Toivottavasti sinne muuten kuuluu hyvää! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Arvostan kommentteja. Jätä sellainen ihmeessä. ❤️

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elämäni ensimmäinen plussa

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut

Huolellista pohdintaa

Serkkuni vaimoineen sai juuri tyttären. Kauniin, pienen, hyvin sievän pienen kurttunaaman. Kuva ei herättänyt minussa juuri mitään tuntemuksia. Ei liikutusta, ei sen suurempaa iloa toisten puolesta. Totesin kyllä vauvan olevan oikein suloinen. Tämä tunteettomuus on kalvanut minua läpi tämän raskauden. Toki voin järjellä ymmärtää olevani iloinen kaikista syntymistä, mutta että se tunne kulkisi välittäjäaineiden avulla tietoisuuteeni on sitten eri juttu. Mainistin tästä miehelleni. Punnitsin ääneen, voisiko tähän viileään tunneilmastoon vaikuttaa meidän taustamme lapsettomuuden kanssa. Puolisoni mielestä se on hyvin mahdollista ja jopa todennäköistä. "Ja huomaatko, sehän näkyy puheissasi muutenkin. Sinun on edelleen vaikea luottaa siihen, että tämä raskaus vielä päättyy onnellisesti." Ja kun tämä otettiin esille, minua alkoikin itkettää. Se paljasti sisimpäni. Sen, että asia on edelleen kipeä käsiteltäväksi ja ehkäpä juuri siksi on hyvin hankala romantisoida lastensaamista. Kai

Viimeisen alkion siirto

Päätimme epäonnistuneen kolmannen alkionsiirron jälkeen lähteä yrittämään viimeistä mahdollisuuttamme heti. Julkisella suositellaan kuulemma välikiertoa lääkkeellisen kierron jälkeen, mutta yksityisellä tällaista käytäntöä ei ole. Kuukautiseni alkoivat keskiviikkona 16.9. En edes tehnyt raskaustestiä, koska tilanne oli niin tuttu. Niin nähty. Tiputteluvuoto alkoi normaaliin tapaan Terolutien läpi jo maanantaina. Ultra-aika varattiin torstaille 24.9. Matkalla klinikalle, kirjoitin viestin torstain naisten ryhmän ystävilleni: "Mä oon matkalla klinikalle. Totaalinen kisaväsymys sen suhteen. Päätä kivistää (mun pää ei oo kipee tyyliin ikinä) ja sydän muljuilee kurkussa asti. Viimeinen mahdollisuutemme pakastimessa ennen uutta ivf-hoitoa. Huoli puuhailee tuulenpesiä rintaan - metafora, joka on ollut mulle aina lohdullinen." Sain "supertsemppi-halituksia" ja tukea sydämien kera. Toiveikkaat, he ovat minulle niin tärkeitä! Lisäksi kirjoitin, että tänään illalla pitäisi o