Uuden kuun kiertolainen

Päätinkin pitää piinapäiväkirjaa. Melkoista tajunnanvirtaa tällä kertaa. pp1: Havahdun heti päivän alettua apeuteen. En tunne kehossani mitään erikoista normaaliin olotilaan verrattuna. Olen aivan varma, ettei tästä tälläkään kerralla tullut mitään. Aamulla oli vähän flunssainen olo, mutta kun sekään ei poikkea tavallisesta. Ärsyttävää, kun olen jostain keksinyt, että oireiden tulisi alkaa välittömästi alkionsiirron jälkeen. Ärsyttävää, kun niin monet puhuvat siitä tunteesta. Että sen vain kuulemma tietää, kun on onnistunut, vaikkei oireita olisikaan. Väitän, että senkin voi tuntea, kun ei ole. Tulee pitkät piinapäivät. Toisaalta viime kierrossa tein surutyön jo ennen testipäivää, koska silloinkin valitettavasti olin varma epäonnistumisestani. Se taas helpotti testipäivää ja yksi viiva ei kirpaissutkaan. Toivottavasti tällä kertaa saan testipäivänä nauraa sisäiselle pessimistilleni/realistilleni oikein kunnolla. Nukuin kyllä kahden tunnin päiväunet ja olen sen jälkeen ollut melkoises...

Niin vain koitti uusi alkionsiirtopäivä. Sekä kuun että kierron 16. päivänä kohtuuni siirrettiin BB-luokan blastokysti. Biologit luokittelevat - jostain syystä - alkioita luokkiin asteikolla A-D. Luokista ei vain yleensä haluta puhua asiakkaille, koska ne aiheuttavat turhaa spekulaatiota ja painetta. Raskaus voi kuulemma hyvin alkaa niin A- kuin D-luokan alkiosta. Ja kuulemma sellaisia alkioita ei edes pakasteta, joihin ei uskota. Heti saavuttuani toimenpidehuoneeseen sain kuulla hyviä uutisia: Kaksi morulavaiheeseen jäänyttä alkiota olivat jatkaneet kasvuaan. Toinen niistä siis pakastettiin uudestaan ja toinen siirrettiin kohtuuni etsimään itselleen oikeaa kohtaa aloittaa kasvunsa ihan oikeaksi ihmiseksi. Valmiiksi pakkasessa oli yksi blastokysti. Nyt meillä on siis pakkasessa yhteensä vielä kaksi kaunista blastokystiä. Jouduin menemään siirtoon yksin, koska koronavirustilanteen vuoksi klinikoille ei saa tulla tukijoukkojen kanssa. Itselläni oli kuitenkin onnekkaasti tuttuja matkass...

Olen ollut vähän laiska kirjoittamaan viime aikoina. Tulin kuitenkin pikaisesti kertomaan tänne tuoresiirron tuloksen. Tällä kertaa otsikko ja kuva kertovat kaiken olennaisen. Mieli on kuitenkin ihmeellisen virkeä. Jos ei nyt toiveikas tai kovin luottavainen, niin ainakin valoisa ja onnellinen. Luulen olleeni tuloksesta niin varma jo hyvän aikaa ennen testausta, ettei yksi viiva tällä kertaa tuntunut missään. Tietysti tieto siitä, että hoitomme toistaiseksi jatkuvat, saa mielen hyvin huojentuneeksi. Tässä kierrossa tehdään siis pakastetun alkion siirto. Välillä huomaan jännittäväni sitä, selviävätkö kolme alkiotamme sulattamisesta. Kahta pitää myös jatkoviljellä. Tätä en kuitenkaan osaa jännittää aktiivisesti. Ehkä siirtopäivänä mahassa lentelee sitten enemmän perhosia. Voimia jokaiselle tähän kamalan epävarmaan epidemia-ajanjaksoon!

...until proven otherwise! Otsikko voi hämätä. Mutta annetaan mennä. Minusta on niin kovin hellyyttävä ajatus, että olen elämäni ensimmäistä kertaa raskaana, kunnes toisin todistetaan. Sisääni tuikattiin eilen katetrilla pienen pieni morulavaiheen alkio. Peruutetaan hieman ajassa taaksepäin. Maanantaina punktiossa minulta tyhjennettiin 30 rakkulaa. Niistä 19:stä löytyi munasolu. Seuraavana päivänä saimme hieman lannistavia uutisia. Munasoluista ainoastaan 11 oli ollut kypsiä. Niistä kuitenkin kahdeksan oli hedelmöittynyt. Tästä olimme tosi iloisia. Lisää alkioidemme kohtalosta saisimme tietää sitten loppuviikosta. Perjantaihin tuntui olevan ikuisuus. Maanantaina punktion jälkeisellä kotimatkalla luin uutisen, joka väläytti mahdollisuutta, että työpaikkani sulkee ovensa ja poikkeustilaa ollaan suunniteltu. Iltapäivällä seurattu hallituksen tiedotustilaisuus vahvisti epäilyt. Lojuin kotona sairauslomalla, aran alavatsan vuoksi, keskiviikkoon asti. Päätin kuitenkin olla vielä torstain...

Toisten punktiotarinoissa kiinnostaa usein eniten saaliin määrä. Paljastan heti alkuun, että tiedot päivän saaliista löydät viidennestä kappaleesta, jos et jaksa lukea koko tarinaa tai tarvitset tietoa vielä myöhemmin. Kuten tavallisesti, olisi tehnyt mieli jatkaa unia, kun kello soitti meidät tänä aamuna hereille. Meistä löytyi kuitenkin tarmoa nousta ylös ja aloittaa päivä, koska punktion paketoiminen finaaliin tuntui ajatuksena tosi hyvältä. Pian selviäisi, mitä hormonihoidoilla oli saatu aikaan ja siihen tulokseen sitten sopeuduttaisiin. Sovittiin Puolison kanssa matkalla, että oli lopputulos mikä tahansa, se olisi meille riittävän hyvä. Saavuimme klinikalle hyvissä ajoin. Perillä meidät ohjattiin lepohuoneeseen. Tilat olivat oikein viihtyisät ja lämpimät. Puoliso yritti käydä antamassa spermasatsinsa jo etukäteen, mutta huoneissa oli ruuhkaa. Näytteen antaminen jäi siis myöhemmälle. Aika pian kanyylin laittamisen jälkeen meidät kutsuttiin jo toimenpidehuoneeseen. Oli ihana näh...

Apua miten voi ihmistä jännittää! Jännitys ei ole jatkuvaa ja aktiivista, vaan se on käväissyt kehossa silloin tällöin pitkin päivää. En jännitä toimenpidettä ollenkaan. Jännitän kuitenkin sitä, saadaanko munasarjoista mitään. Ja jos saadaan, niin hedelmöittyvätkö munasolut alkioiksi asti. Edelleen on tosi vaikeaa tavoittaa rauhaisaa ja luottavaista mieltä sen suhteen. Mistä lie nämä pelot kumpuavat. Eilen munasarjoissa tuntui melkoisesti. Kävelimme muutamien kilometrien matkan, minkä lisäksi leikin kummilapsemme kanssa. Ehkäpä nämä aktiviteetit saivat munasarjat ärsyyntymään ja muistuttamaan, että kannattaa hidastaa tahtia. Alavatsa oli illalla kosketusarka ja rakkuloiden olemassaolo tuntui lähes koko ajan, paitsi levossa. Tänään olen kuitenkin ollut lähes oireeton. Onneksi minun ei tarvitse stressata työkuvioista, koska koronan vuoksi olisin kuitenkin etätöissä. Elämme poikkeuksellista aikaa. Monellakin tapaa. Tulen kirjoittamaan tänne punktiokuulumisia heti, kun olen siitä toipu...

Hyvin käyntiin lähtenyt kierros sai matkakumppanikseen pientä epäilystä torstaina. En olisi uskonut, että tulen vielä kiroamaan tätä monirakkulaisuutta toistuvasti. Munasarjat siis reagoivat lääkkeisiin hyvin ennalta-arvaamattomasti. Ultrassa löytyi yksi 24 mm (huhhuh!), viisi 13-18 mm ja yhdeksän 11-12 mm kokoista follikkelia. Niiden lisäksi lääkäri kirjasi ylös kolme 9-10 mm. Kaipa hän siis näki toivoa yhteensä 18 rakkulalla. Papereissa lukee myös oik. 15, vas 8. Olisiko kokonaisjoukkiossa siis jopa 23 follikkelia? Lääkärimme vastasi rehellisesti kysymykseeni siitä, mikä tällä tiellä olisi se huonoin skenaario. Siinä saataisiin punktioitua vain muutama rakkula. Hän sanoi kuitenkin pitkän kokemuksen rintaäänellä, että kyllä niiden pienempien sieltä vielä pitäisi ehtiä matkaan mukaan. Hän taisi jopa sanoa "panevansa päänsä pantiksi" asiasta. Luulenpa vain, että viime kierroksen pettymykset kummittelevat mielessä niin voimakkaina, etten meinaa pystyä päästämään epäilyksistä...