Uuden kuun kiertolainen

Ja se on juhlan paikka. Olen juhlinut ensimmäisen puoliskon täyttymistä jo jonkin aikaa. Juhlakavereina ovat olleet puoliso ja meidän kaksi vatsassa kasvavaa kaverusta. Juhlimisen pääagendana on ollut raskauden jokahetkinen ihmetteleminen ja vatsamakuulle asettuminen liikkeitä kuulostelemaan. En muista koskaan eläneeni näin onnellista aikaa.  Raskaus-appissa oli tänä aamuna (21+2) ajatus siitä, että tällä hetkellä odottajasta saattaa tuntua siltä, kun ei unohtaisi tätä ajanjaksoa ensimmäisine potkuineen ikinä. Mutta silti paljon usein unohtuu lapsen syntymän myötä. Sovellus muistutti siitä, että on mukavaa, jos ehtii kirjoittaa ajatuksia ja koettua ylös. Lapsestakin voi olla myöhemmin mukava lukea tai kuunnella näitä muistoja. Siitä sain kipinän istua tänään alas ja kirjoittaa hieman, missä mennään.  Ihanat, hieman ristiriitaiset, mutta niin suloiset liikkeet! Niitä olen tuntenut tiiviimmin ja tunnistettavammin noin viikon verran. Suunnilleen viikolla 18 aloin tuntea joitain yksittäisi

Jouluna pääsimme kertomaan ilouutiset läheisillemme. Tiesin jo etukäteen hetkestä tulevan hyvin koskettavan. Olin lueskellut korttiin valitsemaamme runoa pitkin syksyä, erityisesti nt-ultrasta asti. Runo on joka kerta saanut minut kyyneliin. Sisältö koskettaa niin kovasti. Ja ehkä tässä kohtaa voidaan todeta myös raskaushormonien osallisuus herkistymiseen. Toki aitoja tunteita kaikki. Jouluaaton vietimme minun perheeni luona. Meitä oli koolla, koronarajoituksia uhmaten, 13 (+2) henkilöä. Näistä kolme (+2) oli lapsia. Saunaolut oli alkoholiton ja joulupöydässä jännitin, sattuuko joku huomaamaan minun suurena kalan ystävänä täyttäväni lautasen kaikella muulla paitsi kalalla. Siinä ruokaa ottaessa taisin ääneen sanoa puolisolleni taitavani aloittaa näistä lämpimistä. Aivan kuin kaikki tosiaankin olisivat olleet kiinnostuneita syömisistäni. Ihmismieli on hassu ja ihminen itsekeskeinen... :D Lautanen oli lopulta niin täynnä, että olisi kyllä pitänyt ihan erikseen tulla tarkastelemaan nähdäk

Se tuli täyteen mittaansa kuin vaivihkaa itsenäisyyspäivän aattona lauantaina 5.12. Kaksi päivää ennen ensimmäistä kunnallista seulontaultraa. Perjantaina osuin työpaikalla väärään paikkaan täydellisen vääränä hetkenä. Jouduin lähes pakon edessä, kummallisten sattumien saattelemana kertomaan raskaudestani esihenkilölleni. Hän ainakin vaikutti kovin onnelliselta puolestamme. Kertoi myös etsivänsä minulle heiltä jo muualle joutavan kotidopplerin komeron perukoilta. Viikonloppu oli tuskainen. Olin aivan varma karman kostamisesta. Olinhan kertonut raskaudesta viimeisen viikon aikana useammillekin ihmisille. Suurimman osan uutisista olimme kyllä sopineet säästävämme nt-ultran jälkeiselle viikolle. Perheemme taas eivät tiedä tästä salaisuudesta, tai oikeastaan kahdesta sellaisesta, vielä mitään. Heitä odottaa melkoinen yllätys sitten jouluna. Ultran jännittäminen yhdistettynä taikauskoisuuteen ja viikonloppuna huonontuneeseen oloon ei ollut kiitollisin kombinaatio. Aloin jo varautua siihen,

Torstaina 12.11. koitti viimein odotettu käynti vaikeiden raskauksien erikoislääkärillä klinikallamme. Hän oli tuolloin ensimmäistä päivää toimittamassa virkaansa ja me taisimme olla hänen ensimmäiset asiakkaansa. Alkukyselyjen jälkeen riisuin housuni ja pääsimme ultrattavaksi. Kohdusta paikannettiin pian kaksi sykkivää sydäntä ja hyvin aikataulussa kasvaneet pikkuiset. Liikutus oli suuri. Oivalsin, että vaikka raskaus etenee rauhallisin, luottavaisinkin mieli, uutta ultraa odottaa aina suurella jännityksellä. Mikään ei ole varmaa, kunnes varmuutta jotain kautta saa. Ultrassa saimme varmistuksen siitä, että kummallakin kaksosista on omat raskauspussit ja istukat. Kyseessä on lääketieteen termein siis dikoriaalinen geminiraskaus. Toinen alkio vastasi viikkoja 8+4, toinen 8+1. Tuonkaltainen eroavaisuus on kuulemma ihan normaalia. Kohdunkaulu oli suljettu ja täysimittainen (37 mm). Kohtuontelossa nähtiin hematooma, joka on siis syy tiputteluvuodoille. Nyt en ole tiputellut taas varmaankaa

Sydän hakkasi rinnassa ja hengittäminenkin tuntui hieman raskaalta, kun odottelimme pääsyä lääkärimme ultrattavaksi. Alkuun kyseltiin vointeja, joista kerroin yksityiskohtia säästelemättä. Aika pian pääsin jo riisumaan housujani, siirryimme kohti ultraustuolia. Hyvin pian hahmotin ruudulta, mitä sisältäni löytyi. Ilmeisesti sitä on tullut aika taitavaksi erottamaan follikkelit ja muut kaiken sen mustaharmaan massan seasta. Yksityisellä on vieläpä se etu, että näkee itse kaiken, mitä lääkäri ultraa (en kyllä tiedä, miten tämä toimii julkisella). Joka tapauksessa, aivan kuin olisin jokusen sekunnin katsellut ruutua, että mitähän ihmettä?!  Pian lääkärimme jo sanoi, että täällä sykkii sydän. Se ruudulla vilkkuva valkoinen täplä oli kovin liikuttava näky. Hetkinen, täällähän sykkii myös toinen sydän. Alkioita on kaksi. Epäusko. Naurua. Joko alkio on jakautunut siirron jälkeen kahtia. Tai sitten olemme harrastaneet seksiä PAS-kierrossa otolliseen aikaan niin, että ovulaation induktion seura

Raskaustesti oli positiivinen. Näky sai aikaan onnenkyyneleet ja epäuskoa. Enpä oikeasti ollut uskonut näkeväni tätä päivää. Sen lauantain leijailimme pilvissä. Tuntuu, että raskausoireet kytkeytyivät päälle sinä samana päivänä. Mielellä on sitten iso vaikutus kehollisuuteen. Alkuun nännit olivat arat ja olo olikuumeinen. Lämmöt olivatkin muutaman päivän hieman koholla. Ne huitelivat 36.5-36.8 asteen välimaastossa.  Sitten tuli maanantai. Kaksi päivää testin teon jälkeen olo muuttui kertalaakista. Nännien arkuus oli tipotiessään, vatsa turposi palloksi ja olo oli todella omituinen. Ahdistuin ja olin aivan varma, että tämä oli nyt tässä. Sinä yönä oli vaikea nukahtaa. Onneksi puoliso tuki olemalla läsnä vieressäni ja silitteli selkää. Sain unen päästä kiinni ja nukuin sikeästi aamuun asti. Seuraavana päivänä googlettelin oireiden hiipumisesta. Lopputulema oli se, että oireista tai niiden puutteesta ei kertakaikkiaan voi päätellä yhtään mitään. Tilanne voi olla hyvä tai huono. Nyt ei aut